Lyhyesti kerrottuna, mitä perinteiset roolipelit ovat.
Roolipeleiksi mielletään useita erilaisia pelityyppejä: perinteinen roolipeli, strategia peli, Larp (Live Action Role Playing), Chat-roolipeli, keräilykortti roolipeli ja lautapeli.
"Roolipeleissä on mahdollisuus tutustua myös itseensä."
Perinteinen roolipeli: Ihmiset ovat kautta aikojen kertoilleet toisilleen tarinoita ja satuja. Hyvät tarinoitsijat ovat elävöittäneet kertomustaan eleillä, ilmeillä, aksenteilla ja monilla muilla keinoilla. Mahdollisesti tämän jälkeen tarinoihin tuli vuorovaikutus. Kuulijat alkoivat kysellä ja ehdotella tarinoihin juonen muutoksi, käännöksiä ja loppuja. Vuorovaikutus johti myös kuulijan syvempään eläytymiseen. Tarinoitsija saattoi leikillään kertoa tarinaa kuulijasta ja kuulija ilmoitti, että jossain tilanteessa hän olisi toiminut toisin. Niinpä kertoja olisi voinut kysyä kuulijalta, että miten hän olisi toiminut. Kuulija olisi voinut kuvailla, mitä hän olisi tehnyt. Tämä on roolipeliä ja hyvin lähellä nykyisen pelaamisen muotoa.
Nykyään roolipeleissä, kertojaa nimitetään pelin johtajaksi ja kuulija on pelaaja. Kuulija ei enää ole tarinan päähenkilö, vaan päähenkilö on kuulijan pelihahmo. Käytännössä pelihahmo on monessa suhteessa samanlainen kuin pelaajansakin. Edelleen kertoja pääasiassa määrää juonen kulun sekä ympäristön vaikutukset ja pelaaja päättää ainoastaan sen mitä hänen pelihahmonsa tekee. Pelaamisessa on hauskaa se, että siinä on mahdollisuus joutua aivan uudenlaisiin tilanteisiin.
Lisänä puhtaaseen tarinankerrontaan, nykyään roolipeleihin on lisätty muutamia elementtejä: säännöt, sattuma, pelihahmon tarkat tiedot sekä ominaisuudet, magia ja tietenkin hahmon mahdollisuus kehittyä. Sääntöjä kutsutaan pelisysteemiksi. Pelisysteemejä on useita ja niitä voidaan ostaa alan erikoisliikkeistä ja hyvin varustetuista kirjakaupoista.
Roolipeleissä on myös positiivista se, että tekojensa seurauksista ei tarvitse oikeasti vastata... :)
"Roolipeli on sarja kuviteltuja tilanteita, joissa ihminen joutuu miettimään tekoja, sanoja, motiivia ja näiden seurauksia."