Puolituiset

Kokonaisuudessa puolituiskansaan kuuluu kolme pääheimoa Laaksolaiset, Karvakkaat ja Jolupit. Laaksolaiset ovat alkuperäinen kantaheimo, josta ensin erkanivat Karvakkaat ja sen jälkeen Jolupit. Nykyään uudella mantereella elää viisi puolituisheimoa: Laaksolaiset, Karvakkaat, Jolupit, Männiäiset ja Viherät. Männiäisten ja Viheräitten eroaminen tapahtui puolituisten tullessa Läntiseltä mantereelta Uudelle mantereelle (Antcashiin.) Männiäiset olivat ennen karvakkaita ja viherät erkanivat Laaksolaisista.

Läntisellä mantereella kuitenkin asuu vain alkuperäisiä laaksolaisia, karvakkaita ja joluppeja.

"Se on hullu ja pitkä tarina mutta onhan meillä aikaa..."

- Fennoli Laaksolainen - tunnetuin puolituis filosofi -

Edellämainitulla fraasilla Melnin tunnetuin puolituis-filosofi aloitti aina kertomuksensa omista mielipiteistään ja ajatuksistaan. Niin kärkkäästi hän valisti ihmisiä omilla jumaluusopeillaan, että Loi'Iathan ylipappi puuttui hänen oppeihinsa ja varoitti häntä jatkamasta harhaoppineisuuden levittämistä. Koska Fennoli itsepäisesti jatkoi ajatustensa kylvämistä, hän joutui Loi'Iathan kirkolliseen pannaan ja katosi. Nykyisin epäillään, että maisteri joutui Lohikäärmeen uhrialttarille, mutta siitä ei ole enää mitään todisteita, kuten ei ole itse Fennolistakaan.

Varhaishistoriaa

Fennoli kuului muinaisen filosofin, Arton Laaksolaisen jälkikasvuun. Arton Laaksolainen aloitti puolituisten historian kirjoittamisen jo Kaaoksen ajan alkupuolella (Titaanisen ajanlaskun mukaan.) Nykyään hänen kirjoituksiaan ei tiettävästi ole olemassa, kuin yksi sivu ja sekin on kadonnut Laaksolaisten arkistoihin. Juuri Arton Laaksolaisen mukaan sai toinen puolituisheimo nimensä. Arton Laaksolaisen aikaan ei ollut tiettävästi kuin yksi puolituisheimo. Tuohon aikaan puolituisten keskuudessa alkoi kansanvaellus. Toisin sanottuna Perkis Väkevä ja muutama muu puolituinen löivät vetoa klaanin päämiehen Touppu Turkasen kanssa, että onko mahdollista rakentaa käyttökelpoisia ja kodikkaita asumuksia maan päälle.

Perkis Väkevä, Mutto Karvakas, Kuutti Tanakka ja parikymmentä muuta nuorukaista perheineen lähtivät pohjoiseen etsimään uutta ja mukavampaa kylän paikkaa. He vannoivat toisilleen, että uusi kylä tulisi olemaan paljon kodikkaampi, kauniimpi ja monipuolisempi kuin vanha kylä. Nuori Arton lupautui lähtemään tarkkailijaksi. Väkevän seurueen matkaan. Seurue matkasi pohjoiseen neljäkymmentä päivää, kunnes he löysivät paikan, joka kelpasi kaikille. Maan päälliset asumukset eivät valmistuneetkaan niin nopeasti kuin Väkevä, Karvakas ja Tanakka olivat suunnitelleet. Kuitenkin maa pohjoisessa oli rehevää ja ruokakasveja ja riistää oli runsain mitoin, joten heillä ei ollut mitään kiirettä myöntämään tappiotaan. Arton vietti muutaman vuoden aikaansa uudisasukkaiden parissa ja alkoi pitää kirjaa rakennusten edistymisestä. Puolituiset olivat keksineet kirjoitustaidon jo aikaisemmin mutta kirjoittaminen oli niin työlästä, että se ei ollut saanut jalansijaa heidän kulttuurissa. Kun Arton palasi takaisin omaan kyläänsä hän ei enää osannutkaan olla kirjoittamatta päivän tapahtumia muistiin. Niistä muistiinpanoista syntyi puolituisten ensimmäinen historian kirja.

Aluksi uudisraivaajia kutsuttiin raivaajiksi, maatiaisiksi, kivisiksi ja monilla muilla nimityksillä. Ensikyläläiset pitivät jopa kokouksen, jossa heidät määritettiin kylättömiksi, mutta se nimitys ei ikinä jäänyt kansan suuhun. Aika kului ja sukupolvet vaihtuivat. Uudisraivaajien kyläläisiä kutsuttiin pääasiassa uuskyläläisiksi. Silloin nimitykset olivat helppoja muodostaa, kun oli vain ensikyläläiset ja Uuskyläläiset. Kylät kasvoivat valtaviksi ja riista ja viljelysmaat eivät riittäneet enää kyläläisille. Sukuja muutti jonkin matkan päähän kylistä ja sinne muodostui uusia kyliä. Ensikylästä muuttaneet kutsuivat itseään laaksolaisiksi, koska Arton Laaksolainen muistettiin ensimmäisenä historioitsijana. Uuskyläläisiä he kutsuivat karvakkaiksi, koska karvakas oli yksi perustaja suvuista ja uuskyläläiset pohjoisessa pukeutuivat turkiksiin.

Ilmeisesti myös näihin aikoihin eli Aikku Jolulainen, joka legendan mukaan ei tiennyt, että kumpaan heimoon hän halusi kuulua. Tämän takia hän vaelteli molempien heimojen väliä. Aikun matkojen pituus kasvoi ja sitä enemmän mitä hän matkusteli. Tarinat Aikun seikkailuista, herättivät joissakuissa muissakin puolituisissa halun matkustaa, jopa niin voimakkaina, että he jättivät leppoisat olot kotikylissä ja lähtivät itsekin vaeltelemaan. Puolituisten sosiaalivietti oli kuitenkin niin voimakas, että vaeltelijat ajautuivat huomaamattaan isoiksi ryhmiksi. Näitä ryhmiä kutsuttiin luonnollisesti Jolulaisiksi.

Jolulais-ryhmät välittivät tietoa ja kulttuuriperinteitä heimojen välillä. Juuri jolulaisten sekaverisyys ja matkustelevaisuus säilytti yhteisen kielen puolituisten kesken. Jolulaiset perustivat uusia kyliä ympäri mannerta. Kielen rakenteen muuttuessa jolulaisten nimitys muuttui jolupeiksi. Näin jolupit muodostivat kolmannen puolituisheimon.

Yleishistoriaa

Lain ajalla, laskelmieni mukaan, vuonna 810 lähtivät titaanit purjehtimaan länteen, koska he olivat kyllästyneet liialliseen lakikirjan palvomiseen. Lännestä he löysivät tuntemattoman mantereen, missä asui vain metrin mittaista väkeä. Titaanit kutsuivat näitä avomielisiä ja ystävällisiä olentoja pikkaraisiksi mutta myöhemmin ihmisten keskuudessa vakiintui pikkaraisista nimitys puolituinen.

Titaanit asuttivat Läntisen mantereen. He rakensivat sinne kaupunkinsa ja palatsinsa ja unohtivat Antcashin kurjuuden ja ahdasmielisyyden. Puolituiset vierailivat mielellään titaanien luona kuuntelemassa verisiä tarinoita Antcashin historiasta ja mitä enemmän he kuulivat tarinoita, sitä vähemmän heitä huvitti ottaa selvää uudesta maailmankolkasta.

Läntinen manner oli yltäkylläinen ja rauhallinen paikka asua lukuun ottamatta satunnaisia Minotaurien ryöstöretkiä mutta ne olivat todella harvinaisia sillä puolituisilla ei ollut oikein mitään ryöstämisen arvoista. Näihin aikoihin oli vain kolme puolituisheimoa: Laaksolaiset, Jolupit ja Karvakkaat.

Laaksolaiset asuttivat Läntisen Mantereen lämpimiä alueita. He kaivoivat asumuksensa maan alle tai puiden juurille. He tilkkivät asumuksensa puunmahlasta, kalkista ja hiekasta sekoitetulla "kovettimella." Heidän elämäntyylinsä oli verkkainen ja leppoisa. Arki oli verkkaista työntekoa eikä ikinä ollut kiire mihinkään. Juhlatkin olivat rauhallista ryyppäämistä ja leppoisaa suunsoittoa tai maailman parantamista. Aina, oli sitten juhla tai arki, oli Laaksolaisilla aikaa pysähtyä "piipulliseksi" (noin kaksi tiimaa) juttelemaan maailmansynnystä, jumalten asemasta maailmassa tai huomisesta säästä. Rauha rikkoontui väliaikaisesti, kun Arton niminen nuorukainen väitti nähneensä sen uuden mantereen ja aikoi vielä matkustaa sinne vaikka sitten yksin joutuisi purjehtimaan sinne titaanien laivalla.

Jolupit eli Aikku Jolulaisen heimo asutti Läntisen Maailman (kuten he itse sitä kutsuvat) muita osia. Aikku Jolulainen oli ensimmäinen ja suurin "maailman kiertäjätär" ja muiden Jolulaisten esikuva. Aikku henkilönä eli niin kauan sitten, että on mahdotonta sanoa, että kummasta heimosta hän lähti vaeltamaan sikäli, jos häntä ikinä on edes ollut olemassakaan. Legenda kertoo, että Aikku oppi jo kuuden kuukauden vanhana kävelemään ja, että hän lähti maailmalle heti, kun häntä ei enää imetetty. Jokainen puolituinen, joka tunsi tarvetta nähdä muutakin kuin kotipihansa uskotteli muille kyläläisille (ja varsinkin itselleen), että hänessä on Aikku Jolulaisen verta. Tämä oli yleisesti hyväksyttävä syy olla erilainen ja vaeltaa pois omasta kylästä ehkä seuraavaan kylään asti asumaan tai vielä sitäkin kauemmaksi. Jolupit ovatkin tärkeä osa puolituiskansaa. He välittävät uutisia kylien välillä ja ne jotka vain vaihtavat kylää tuovat uutta verta lähes "sisäsiittoiseen" puolituisyhteisöön.

Jolupit olivat ristisiittoinen heimo Laaksolaisten ja Karvakkaiden väliltä. Jolupeilla oli kyliä, jotka olivat taidokkaasti rakennettu osittain maan alle ja osittain maan päälle kivestä, puusta ja "kovettimesta." Kun porukka Joluppeja tunsi saaneensa tarpeekseen vaeltamisesta he asettuivat aloilleen ja perustivat kylän (tai muuttivat toisen Joluppi-ryhmän rakentamaan autioituneeseen kylään). He rakensivat (tai korjasivat ja asuttivat) kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa mukavasti toimivan kyläyhteisön. Kylässä he viljelivät peltoja, valmistivat olutta ja viinejä, ostivat ja myivät kauppatavaraa muilta Jolupeilta, kasvattivat karjaa ja lapsiaan ja viettivät muutenkin leppoisan pysähtynyttä elämää. Kaikki arjet ja pyhät he söivät ja joivat ylellisesti jutellen filosofioista, taisteluista tai säistä ja samalla vannoen toisilleen, että nyt kyllä oli vaellusvuodet lopullisesti takana päin.

Kyläelämää kesti aina korkeintaan parikymmentä vuotta, kunnes joku seuraavan polven Joluppi oli kuullut liian monta tarinaa Aikusta ja vanhempien matkoista. Tällöin nuori huomasi "tuntevansa Aikun veren suonissaan." Hän ilmoitti kavereilleen, jotka myös olivat aivan varmasti tunteneet saman vaelluskuumeen. Heidän ilmoittaessaan vanhemmilleen lähtöpäätöksestä, vanhemmat, isovanhemmat ja isoisovanhemmat muuttuivat unelmoivimmiksi ja haikeiksi. Nuorten lähtöpäätöksestä jo parin tähtivuoron kuluttua koko kylän väki oli pakannut tärkeimmän omaisuutensa reppuihin, nyytteihin, säkkeihin, poneihin tai vankkureihin, mitä kenelläkin sattui olemaan ja kylän rakennukset jäivät autioiksi. Joluppi-ryhmä lähti matkaan ja vanhimmatkin ryhmän jäsenet tunsivat olevansa taas ensimmäisellä vaelluksella. Jotkut vanhuksista, jotka tuntevat kohtalon pihkan hajuisen hengityksen niskassaan, kuitenkin hyvästelivät muut kyläläiset ja lähtivät yksikseen viimeiselle vaellukselleen. Lähteissään vanhus sanoi lähtevänsä omille teilleen etsimään jalokiviarkkua, jonka hänen isoisänsä oli hänelle paljastanut, kun hän oli ollut ensimmäisellä vaelluksellaan.

Jolupit olivat ensimmäiset, jotka ruinasivat titaaneita viemään heidät uudelle mantereelle itään. Muutaman vuosisadan ajan he joutuivatkin anelemaan titaaneita ja muutaman vuosisadan ajan titaanit joutuivat kuulemaan mitä uskomattomampia perusteita, miksi heidän pitäisi lähteä takaisin Antcashiin. Lopulta Joluppien epätavallinen sitkeys palkittiin (tai kauan elävien titaanien hermot pettivät) ja titaanit suostuivat purjehtimaan takaisin Antcashiin ja viemään Joluppeja sinne. Ensimmäinen laiva palasi Antcashiin vuonna 1201 Vakauden aikaa. Silloin titaanit veivät myös Tasapainon miekan Antcashiin tasapainoa ylläpitämään.

Karvakkaat asustivat Läntisen mantereen pohjoisosissa. Heidän talonsa oli rakennettu puusta ja kivestä ja ne oli tilkitty turpeella ja "kovettimella." Puolituisista karvakkaat olivat sisukkaimpia ja ahkerimpia. Ihmisten mittapuulla he kuitenkin olisivat olleet sitä samaa "veltto-pätkä" porukkaa, mitä muutkin puolituiset. Karvakkaiden kylät olivat aina vuoriston kupeella, missä oli myös metsää lähistöllä. Kuitenkaan vuorille tai niiden alle tai metsiin karvakkaat eivät rakentaneet (eivätkä rakenna vieläkään.) He haluavat kylänsä aukeille paikoille, missä on vettä lähistöllä. Aukeilla näkee petojen (tai minotaurien) hyökkäykset jo kaukaa. Karvakkaat melkein "nauttivat" taisteluista. He taistelisivat mielellään sellaisia taisteluita, missä puolituisia ei kuolisi vaan jokaisesta lähiomaisesta (eli jokaisesta Karvakkaasta) tulisi suurin sotasankari. Jokaista taistelua (kaikkia neljää), mitä Karvakkaiden historiassa on käyty, puidaan vuosikymmeniä ja sankaritarinat paisuvat vähintäänkin mauttomuuksiin.

Sen jälkeen, kun puolet jolupeista oli mennyt Uudelle mantereelle, muutti osa Laaksolaisista uteliaisuuttaan jolulaisten perässä. Karvakkaiden heimon keskuuteen heräsi ajatus, että onko uusi manner parempi paikka asua se Läntinen manner. Karvakkaat pitivät kokouksen asiasta ja päättivät lähettää tutkimusryhmän uudelle mantereelle. Osa tutkimusryhmästä palasi raportoimaan uudesta mantereesta ja osa karvakkaistakin muutti uudelle mantereelle.