Kuin varjo yössä

Paksut savupatsaat kiemurtelivat hiljalleen kohti pilvistyvää ja synkkenevää taivasta loivalla vuorenrinteellä sijaitsevan kaupungin talojen savupiipuista. Kaupunki oli Mondenath, synkkä kaivoskaupunki ja yksi Sethronin suurimmista raudantuottajista. Koko kaupungin yleisilmeen saattoi sanoa olevan likainen ja nuhruinen. Talojen katot olivat tummuneet korkeammalla vuorenrinteellä sijaitsevista suurista masuuneista peräisin olevasta savusta, joka usein tyynellä säällä laskeutui alas kaupunkiin. Kaupunki oli tiiviisti ja lähes yksinomaan kivestä rakennettu ja melkoinen sokkelo ulkopuoliselle. Kadut olivat kapeita ja risteilivät sikin sokin talojen lomitse kolmea leveää koko kaupungin halkovaa pääkatua lukuun ottamatta. Paksu ja korkea kivimuuri ympäröi kaupunkia ja piti sen tiukassa suojeluksessa. Laajalta alueelta kaupungin ulkopuolelta kaikki metsä oli kaadettu masuuneiden ruoaksi raudantuottamista varten, eikä sitä juurikaan riittänyt rakennustarpeiksi.

Oli syksy vuonna 212 Kolmen kuun aikaa ja ilma oli jo alkanut viilentyä. Iltahämärä oli jo laskeutunut ja vaikutti siltä, että yöllä voisi hyvin alkaa myös sataa. Sade huuhtoisi jälleen hieman likaa kaupungin mustuneista kasvoista ja tumma vesi virtaisi hiljalleen alas loivaa vuorenrinnettä kohti alhaalla laaksossa sijaitsevia valtavia suoalueita kuin pitkät kurottelevat varjot.

Mondenathin etelälaidalla hengästynyt ja tummiin vaatteisiin pukeutunut hahmo juoksi väkijoukon halki taakseen vilkuillen. Hiestä märkänä hän piteli käsivarttaan ja rintaansa ja kompuroiden puikkelehti kapeille sivukaduille. Hän oli Serdath ja hän oli ollut suorittamassa rutiininomaista toimeksiantoa toimeentulonsa eteen. Moni hänet tunteva sanoi hänen olevan mitätön pikkuvaras, mutta hän itse tituleerasi itseään pikemminkin sanansaattajaksi tai toimeenpanijaksi. Hän tunsi tämän kivisen ja sokkeloisen kaupungin kuin omat taskunsa ja siltikin se osasi aina yllättää hänet. Aina löytyi jotakin uutta, jota hän ei ollut vielä reilun kahdenkymmenen ikävuotensa aikana kokenut tai nähnyt.

Tuskissaan hän pysähtyi lähellä kaupungin etelämuuria sijaitsevan sivukadun ulkonemaan, jota ilmeisesti käytettiin jonkinlaisena jätteiden kaatopaikkana. Kuvottava haju oli kuitenkin hänen pienin murheensa. Veren kohistessa ja sydämenlyöntien jyskyttäessä korvissa ja uupumuksen lähes sumentaessa hänen katseensa, oli pakko pysähtyä ja vetää henkeä ja tutkia kuinka pahasti hän oli haavoittunut. Vasen kätensä oli aivan turta, mutta siinä ei näkynyt ulkoisia vaurioita. Edes tumman ja paksun kangaspaidan hiha ei ollut revennyt tai rikkoutunut. Jokin tumma pimeyden olento oli tarttunut häntä käsivarresta ja sen jäätävä kosketus oli imenyt tunnon lähes koko kädestä ja olisi imenyt luultavasti koko kehosta, ellei hän kuin ihmeen kaupalla olisi päässyt irti tuosta kuolettavasta ja jäätävästä otteesta. Turtuneen käden lisäksi kivuliaampi oli hänen rintansa, johon oli osunut häntä odottaneen velhon loitsima hehkuva vasama. Tuo polttava vasama oli ilmestynyt kuin tyhjästä velhon käteen ja sinkoutunut suurella voimalla suoraan Serdathia rintaan. Vasama oli polttanut tiensä läpi rengaspanssarin ja vaatteiden. Panssarissa oli selvä mustunut jälki kohdassa johon vasama oli osunut ja osa renkaista oli jopa vääntynyt ja sulanut muodottomiksi. Velhon tummansinisen kaavun liepeen lomasta oli vilahtanut myös hopeakahvainen miekka ja miekan kultakoristeinen musta huotra, joten magia ei ollut ainoa ase, jolla hän oli varustautunut.

Serdathilla ei ollut pienintäkään aavistusta kuka tuo velho oli ollut ja oliko hän odottanut juuri Serdathia. Hän ei ollut nähnyt kunnolla tuon velhon tummansinisen ja arvokkaannäköisen kaavun hupun varjostamia kasvoja, eikä kyennyt tunnistamaan tätä. Oliko koko tämä toimeksianto mahdollisesti ollut ansa? Hänen hyvin tuntemansa majatalon omistaja Grenos oli pyytänyt häntä menemään tarkkailemaan eräälle varastorakennukselle kaupungin etelälaidalla ja raportoimaan takaisin heti kun havaitsisi sinne saapuvan lastin. Kyseessä oli epäilemättä aselasti. Serdath oli suorittanut lukuisia tämänkaltaisia toimeksiantoja Grenokselle. Työ oli useimmiten helppoa ja hyvinkin tuottoisaa. Serdathilla ei ollut tarkkaa käsitystä mihin tai kenelle Grenos aseita tarvitsi. Grenoksen omistama pieni majatalo oli nimeltään Alasin ja se sijaitsi kaupungin länsiosassa. Oli miten oli, Serdathin kimppuun oli hyökätty lähes välittömästi hänen päästyään iltahämärissä asemiin tarkkailtavaa varastoa vastapäisen rakennuksen katolle. Joku oli kuiskannut hänen nimensä ja tämän jälkeen hän oli havainnut kolme tummaa hahmoa, jotka olivat lipuneet seiniä pitkin häntä kohti äänettömästi ja sulavasti seinien muotoja mukaillen.

Hän ei voinut olla jatkuvasti vilkuilematta ympärilleen, sillä nuo kolme synkkää olentoa saattoivat hyvinkin olla edelleen hänen kintereillään. Kaiken lisäksi hän oli lähes puolustuskyvytön, koska oli jättänyt kaikki varusteensa ketjupanssaria lukuun ottamatta omalle asunnolleen. Tarkoitus kuitenkin oli ollut vain käydä tarkkailemassa tilannetta ja tämänkaltaisessa toimeksiannossa kaikki ylimääräinen painolasti oli turhaa. Hänen olisi päästävä pikaisesti hakemaan varusteensa.

Tummien ja paksujen pilvien velloessa taivaalla ja peittäessä lähes kokonaan kuiden, kelmeänvaalean Ornan ja vihertävän Duirin, langettaman heikon valon ja tehden illasta hyvin pimeän, Serdath suuntasi varovaisen kulkunsa kohti kaupungin itäosassa sijaitsevaa asuntoaan. Kuista kolmas, Dinia, oli piilossa tähän aikaan tähtivuorosta, eikä sen tummansininen valo olisi muutenkaan juuri tietä valaissut. Hänen oli päästävä hakemaan ainakin miekkansa. Hän kulki kapeita ja mutkittelevia katuja mahdollisimman äänettömästi. Kaupunki oli jo alkanut hiljentyä siellä täällä partioivia kaupungin kaartilaisia ja viimeisiltä asioiltaan tai töistään palaavia kaupunkilaisia lukuun ottamatta. Ahdistava tunne siitä, että jokin saattoi edelleen seurata häntä, kalvoi hänen sisintään kaiken aikaa ja pakotti jatkuvasti vilkuilemaan ympärilleen. Kaikeksi onneksi tunto oli jo alkanut palata hänen vasempaan käteensä ja käsi kihelmöi enää samalla lailla kuin puutumisen jälkeen.

Sokkeloisen kivisen kaupungin läpi kuljettuaan ja asuntonsa ulkopuolelle päästyään Serdath huokaisi helpotuksesta ja loi vielä pikaisen vilkaisun ympärilleen varmuuden vuoksi ja pujahti kaksikerroksisen talon ullakolla sijaitsevaan pieneen asuntoonsa. Asunto oli hyvin pieni ja askeettinen. Punkka ja pieni pöytä olivat ainoat huonekalut. Lautalattia narisi askelten alla ja avonaisesta päätyikkunasta puhaltava heikko, mutta raikas tuulenvire rauhoitti mieltä. Vihdoin hän saattoi levätä hetken ennen kuin lähtisi varoittamaan Grenosta velhosta ja kertomaan tapahtuneesta. Istahdettuaan punkalleen, kylmät väreet ravistelivat häntä. Jokin oli pielessä eikä hän ollut tajunnut sitä sisään tullessaan. Asunnossa oli todella kylmä ja jokin liikkui muutaman metrin päässä vastapäisellä seinällä!

Pakokauhu iski välittömästi hänen tajutessaan, että nuo synkät varjot olivat siellä hänen kanssaan! Ääneti ne liikkuivat häntä kohti huoneen poikki. Serdath nappasi tikarin tyynynsä alta ja sivalsi kohti lähinnä häntä tulevaa varjoa. Isku osui, mutta se ei tuntunut juurikaan varjoa hidastavan. Hän syöksyi vasemmalle kohti ikkuna-aukkoa ja hyppäsi siitä pää edellä ulos viereisen yksikerroksisen rakennuksen loivalle katolle. Hän kieri melkein tiilikattoisen rakennuksen räystään reunalta alas, mutta pääsi juuri ennen putoamistaan sen verran jaloilleen, että pystyi hyppäämään kutakuinkin hallitusti alas kadulle.

Kompuroiden hän lähti juoksemaan pimeydessä vain poispäin asunnoltaan ja mahdollisimman nopeasti. Hän saattoi tuntea itseään yötäkin synkempien varjojen äänettömästi seuraavan pimeydessä. Serdath kääntyili kadunkulmista ja koetti eksyttää jahtaajansa kannoiltaan. Aikansa juostuaan ja kierreltyään kaupungin itäosaa ristiin rastiin, hän saattoi edelleen tuntea nuo elämänvoimaansa himoitsevat pimeyden olennot kannoillaan. Hän ei tiennyt kuinka nuo olennot havaitsivat hänet ja olisiko piiloutumisesta mitään hyötyä, mutta se alkoi tuntua ainoalta vaihtoehdolta, jos vain sopiva paikka löytyisi pian. Koska ennen pitkää hän väsyisi ja tällöin nuo olennot saisivat hänet varmasti ja imisivät hänen elämänvoimansa viimeistä pisaraa myöten hänen kehostaan.

Pimeys teki juoksemisesta vaikeaa, muttei onneksi mahdotonta. Pimeä kaupunki oli hyvin vaikeakulkuinen katujen risteillessä ristiin rastiin ja vaikka Serdath käytännössä tunsi sen jokaisen kolkan, oli hänellä täysi työ hahmottaa sijaintinsa ja suuntansa. Täytyi olla myös varovainen ettei juoksisi suoraan umpikujaan. Sopivan piilopaikan löytäminen nopeasti oli vaikeaa, vaikka katuja reunustavat rakennukset olivat täynnä syvennyksiä ja ulokkeita. Erään kapean kadunkulman jälkeen risteävällä leveällä kadulla oli puiset kohtalaisen kokoiset kärryt ja niiden vieressä vielä muutama puinen tynnyri. Paikka näytti juuri sopivalta piiloutumiseen, piti vain päästä pujahtamaan piiloon varjojen havaitsematta. Serdath päätti kiertää korttelin. Korttelin toisella puolella hän tönäisi kohdalle osuneen puisen vesitynnyrin nurin toivoen sen hieman hämäävän ja antavan hänelle lisää etumatkaa. Tullessaan risteykseen hän syöksyi suoraan kulman taakse kärryjen alle ja käpertyi aivan sen rengasta vasten. Hengitystä oli vaikea saada tasaantumaan, eikä mennyt kauaakaan, kun hän tunsi jälleen tuon hyytävän kylmyyden ja varjojen läheisyyden. Ne olivat pysähtyneenä risteykseen ja etsivät häntä. Serdath tunsi tärisevänsä kylmästä ja hän saattoi nähdä synkän hahmon kärryjen vieressä lipuvan hiljaa edestakaisin, kuin saalistaan kiertelevä ja vaaniva hai. Hän pidätti liikahtamatta hengitystään.

Keuhkoissa poltti Serdathin sitkeästi pidättäessä hengitystään tuon mustaakin mustemman olennon edelleen vaaniessa noin metrin päässä hänestä. Varjo liikkui lipuen edestakaisin kärryjen tuntumassa. Sekunnit tuntuivat minuuteilta. Sitten vähän matkan päästä kadulta kuului naurunremahdus, joka sai Serdathin hätkähtämään. Kaksi kaupungin kaartilaista oli tulossa kohti ja he keskustelivat ja naureskelivat äänekkäästi heidän varusteidensa kilahtelun säestäessä. Varjot lipuivat ääneti pois paikalta ja Serdath saattoi jälleen hengittää. Hän pysyi piilossaan ja odotti että kaartilaiset kulkisivat ohitse.

Miten varjot olivat tienneet hänen asuinpaikkansa? Mitä muuta ne saattoivat tietää? Mirea, tiesivätkö ne myös Mireasta, hänen tyttöystävästään? Karmiva ajatus hiipi Serdathin mieleen. Hänen täytyi välittömästi lähteä hakemaan Mirea turvaan, tai ainakin varoittaa häntä. Serdath oli tavannut tämän lumoavan tanssijattaren vain muutama viikko sitten. Mitä kaikkea nuo varjot tai niitä ilmeisestikin hallitseva velho tiesivätkään hänestä? Kuka muu oli vaarassa ja miksi hänet yritettiin tappaa? Paljon kysymyksiä nousi Serdathin mieleen, eikä yhteenkään niistä tuntunut löytyvän järkevää ratkaisua tai vastausta.

Kaartilaisten kuljettua vankkureiden ohitse Serdath veti vielä muutaman kerran henkeä ja lähti varovaisesti liikkeelle piilostaan. Nuo olennot saattoivat hyvinkin olla lähistöllä odottamassa ja tulla jopa jatkamaan etsintöjään. Ilta oli vaihtunut jo yöksi ja kaiken lisäksi alkoi tihuttaa vettä, mikä teki pimeydestä entistäkin läpitunkevampaa. Kastuvilla kaduilla Serdath suuntasi hiippaillen kulkunsa kohti majataloa, jossa Mirea työskenteli iltaisin tanssijana.

Majatalo, Ahjo, sijaitsi lähellä kaupungin keskustaa ja se oli erittäin suosittu ja vilkas paikka. Se oli kaksikerroksinen rakennus, jonka ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi sali ja toisessa kerroksessa huoneet. Ahjo oli hyvätasoinen ja kallis, eikä siellä juurikaan tavallisia matkalaisia näkynyt. Sisältä kuului meteliä ja musiikkia kadulle asti ja Serdath jäi vastapäiselle sivukadulle hetkeksi tarkkailemaan tilannetta ja varmistamaan etteivät varjot vain seuranneet häntä enää, saatikka seuraisi häntä sisälle majataloon.

Noin kymmenen minuuttia odotettuaan Serdath uskaltautui muina miehinä ylittämään kadun ja astumaan sisään meluisaan majataloon. Kuten aina, sali oli lähes tupaten täynnä. Serdath etsi katseellaan Mireaa, mutta ei nähnyt tätä missään. Hän suuntasi kulkunsa tiskille ja kysyi siellä juomaa laskevalta lihavahkolta keski-ikäiseltä naiselta tiesikö tämä missä Mirea oli. Kiireellä juomia janoisille asiakkaille laskeva nainen tokaisi: ”Tanssii kohta. Juotavaa?” Ja nosti katseensa kohti Serdathia, mutta tämä oli jo poistunut tiskin äärestä sivummalle kohti tanssijoiden puku- ja taukotilanaan käyttämää huonetta. ”Mirea!” Hän kuiskasi äänekkäästi ovelta. ”Niin?” kuului Mirean kysyvä ääni huoneesta. ”Minä täällä, Serdath. Pukeudu pian, on mentävä heti.” Serdath sanoi kärsimättömästi. ”En minä voi nyt mihinkään lähteä, tanssivuoro alkaa ihan kohta!” Mirea huudahti kiivastuneena takaisin. Serdath syöksyi ovesta sisään, nappasi Mireaa käsivarresta kiinni ja veti tätä mukaansa ja sanoi ärsyyntyneen hätääntyneesti. ”Nyt on todellakin mentävä ja kiireellä, sillä olemme kuolemanvaarassa. Tappajat ovat perässäni ja epäilemättä myös sinun perässäsi.” Mirea yritti vastustella, mutta Serdath nappasi seinällä olevasta naulakosta tumman kankaisen viitan raahasi hänet ulos meluisasta majatalosta. Ulos kadulle päästyään Serdath laittoi nappaamansa viitan hölmistyneen Mirean harteille ja otti tätä molemmista käsivarsista kiinni ja käänsi hänet itseään kohti ja sanoi vakavana. ”En halua että sinulle tapahtuu mitään ja siitä syystä minun on vietävä sinut turvaan. Perässämme on kolme yötäkin synkempää ja väsymätöntä pimeyden olentoa.” Mirea tuijotti Serdathia hieman hölmistyneen näköisenä ja kysyi varovasti: ”Mitä on tapahtunut? Ja kuinka mikään olento uskaltaisi hyökätä täpötäyteen majataloon? Enkö muka olisi ollut turvassa siellä?” Serdath katsoi Mireaa silmiin ilme vakavana ja sanoi rauhallisesti: ”Mirea rakas, majatalossa olisit kyllä luultavasti turvassa, mutta et sen ulkopuolella. Et voisi kuitenkaan jäädä sinne pitkäksi aikaa. Ja mitä tapahtumiin tulee, olin ystäväni Grenosin pyynnöstä käymässä eräällä varastolla, kun kimppuuni hyökättiin. Varastolla oli joku velho, joka hyökkäsi kimppuuni ja lähetti perääni nuo pimeyden olennot. Olen kohdannut kyseiset olennot jo kahdesti, enkä usko että ne olisivat luovuttaneet vieläkään jahtaamistani. Ne tiesivät missä asun ja uskon niiden tästä syystä tietävän myös sinusta, sekä luultavasti Grenosista. Olemme molemmat vaarassa ja nyt on pakko mennä!” Mirea nyökkäsi hiljaisena.

He suuntasivat kulkunsa ensin yhdelle kaupungin läpi kulkevista pääkaduista ja jonkin matkaa tätä jatkettuaan siirtyivät sivukatujen pimeyden suojaan. Pääkadun varrella risteysten kulmissa paloi lyhtyjä, jotka antoivat muuten niin synkälle ja mustuneelle kaupungille hieman valoa öiseen pimeyteen. Serdath aikoi viedä Mirean erääseen silloin tällöin käyttämäänsä turvapaikkaan. Paikka oli erään vanhan talon kellari, johon pääsi vain menemällä ensin kyseisen rakennuksen ullakolle ja sieltä vanhaa hormia pitkin laskeutumalla alas. Serdath oli löytänyt paikan sattumalta jo jokunen vuosi sitten erästä toista toimeksiantoa suorittaessaan. Kellari oli ollut hyvin kauan, mahdollisesti kymmeniä vuosia, tyhjillään ja koskemattomana ja tästä syystä toimi erinomaisena piilopaikkana tarvittaessa. Lisäksi kukaan muu kuin hän itse ei tiennyt tästä paikasta.

Kaksikko kulki varovaisesti märällä kadulla liikoja kiirettä pitämättä eteenpäin lähes täydellisessä pimeydessä. Kaikki vaikutti rauhalliselta, liiankin rauhalliselta. Serdath otti tikarinsa vyöltään varmuuden vuoksi. Hänellä oli erittäin paha aavistus, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Yleensä kaupunki ei ollut pimeimpänä yönäkään täysin äänetön, mutta nyt hiljaisuudessa oli jotakin pahaenteistä ja painostavaa. Ainoastaan hyvin hiljainen veden ropina räystäiltä kuului. Hän tarttui Mireaa kädestä pysäyttäen tämän. ”Shhh.” Serdath sanoi ennen kuin Mirea ehti edes avata suutaan kysyäkseen mikä hätänä. He siirtyivät aivan seinäviereen. Serdath kuiskasi Mirealle hyvin varovasti. ”Sinun täytyy piiloutua, jotain on vialla. Mene tuohon syvennykseen ja odota siinä aivan paikallasi, kun selvitän mitä on tekeillä. Ja ole huoleti, me selviämme tästä kyllä.” Tämän jälkeen Serdath vielä suuteli Mireaa ja työnsi häntä varovasti kohti tarkoittamaansa oviaukon syvennystä.

Serdath hiipi varovaisesti katua eteenpäin tarkkaillen ja kuunnellen. Heikko valo kajasti sivukadulta edessä olevaan risteykseen ja tuossa valossa risteyksen tuntumassa näkyi kevyt metallin välkähdys, kun jokin liikahti. Serdath pysähtyi ja jähmettyi paikalleen, joku selvästi odotti häntä edessäpäin. Edestäpäin kuului kevyt ja pahaenteinen kuiskaus. Serdath aavisti mitä oli tapahtumassa ja hyppäsi välittömästi sivuun vasemmalle läheisen talon oviaukon syvennykseen. Ilmassa leimahti kevyesti liekehtivän vasaman syöksyessä häntä kohti. Aavistus oli ollut riittävän aikainen, sillä vasama osui katuun vain muutamien senttien päähän Serdathista. Hän pomppasi välittömästi ylös ja päätti hyökätä velhoa kohti, koska epäili myös varjojen olevan lähistöllä ja halusi vetää huomion pois Mireasta. Syöksyessään risteystä kohti ja ollessaan valmiina hyppäämään sivuun mahdollisten uusien hyökkäysten johdosta, hän tunsi odottamansa sisintään hyytävän kylmyyden. Varjot olivat lähellä. Ne vaanivat jossain lähistöllä pimeydessä ja janosivat hänen elinvoimaansa. Tikari ainoana aseenaan Serdath pääsi katujen risteykseen, mutta velhoa ei näkynyt ja tämä olikin luultavasti vetäytynyt piiloon ja päättänyt jälleen antaa varjojen tehdä likaisen työn puolestaan. Serdath liikkui risteyksestä vasemmalle vievälle kadulle yrittäen saada varjot seuraamaan itseään sinne. Hän ei vielä tiennyt missä ne tarkalleen ottaen edes olivat. Hän saattoi vain tuntea niiden painostavan ja hyytävän läsnäolon. Muutaman nopean juoksuaskeleen jälkeen hän kääntyi äkisti ympäri kohdatakseen mahdolliset takaa-ajajansa. Edestäpäin kajastavaa lyhdynvaloa vasten saattoi nähdä kohti lipuvan tumman hahmon. Se oli yksin ja vain muutaman metrin päässä ja pian myös iskuetäisyydellä. Adrenaliini kohosi Serdathin suonissa hänen valmistautuessaan kohtaamaan tuon pimeän olennon. Olento iski. Serdath teki nopean väistöliikkeen sivuun ja survaisi tikarinsa olennon sisuksiin. Hän tunsi varjon värähtävän iskusta, mutta tunsi myös sen hyytävän kylmyyden, joka ei kaikeksi onneksi ollut niin turruttavaa kuin silloin kuin varjo oli tarttunut häntä kädestä. Välittömästi iskun jälkeen Serdath iski toistamiseen. Tällä kertaa sivaltaen yläkautta. Varjo värähti jälleen iskun voimasta ja se vaikutti jollain tapaa hidastuvan liikkeissään. Se yritti iskeä Serdathia villisti käsiä muistuttavilla ulokkeillaan, mutta haroi vain ilmaa Serdathin peräännyttyä. Rohkaistuneena ja itsevarmana Serdath kävi uuteen hyökkäykseen ja iski kaikin voimin kohti olennon päänä pitämäänsä kohtaa. Isku osui jälleen maaliinsa, mutta myös varjo sai iskettyä takaisin. Se survaisi samanaikaisesti kylmän raajansa Serdathin rintaan ja Serdath tunsi polttavan kylmyyden tyhjentävän keuhkonsa ja koko olemuksensa lähes lamaantuvan ja jäätyvän. Tikarinisku oli kuitenkin osunut oikeaan osoitteeseen ja tuo pimeä olento alkoi väristä rajusti ja hiljalleen haihtua, kadoten hetken kuluttua kokonaan. Sen kylmä ja lamaannuttava isku ei loppujen lopuksi ollut vahingoittanut Serdathia pahasti ja ilmeisesti myös hänen rengaspanssarinsa suojasi jonkun verran.

Serdath ei voinut vielä huokaista helpotuksesta, vaikka yksi varjoista oletettavasti olikin poissa pelistä. Vielä olivat velho ja kaksi muuta varjoa jäljellä. Hän tunsi selvästi, että loputkin olennot olivat jossain lähellä ja perääntyi hiljalleen suuntaan johon oli ensin paennut. Tikariaan puristaen ja silmiään siristellen katua tarkkaillen hän jatkoi perääntymistään odottaen hyökkäystä. Kaksi jäljellä olevaa mustaa olentoa lipuikin häntä kohden seinänvierustojen varjoista, mutta eivät nopeasti. Serdath erotti ne hyvin pimeydessäkin, koska sateen kastelemat pinnat heijastivat ja kiiltelivät heikosta valosta, mutta nuo varjot eivät heijastaneet lainkaan valoa, vaan olivat kuin pimeyttäkin mustempia aukkoja tavallisessa yön pimeydessä. Ne lipuivat kohti ikään kuin nautiskellen tilanteesta, että heidän saaliinsa oli päättänyt taistella pakenemisen sijaan. Serdath perääntyi vielä jokusen askeleen takaperin ja kääntyi sitten yllättäen ympäri pinkaisten vauhdilla karkuun. Hän ei uskonut pärjäävänsä kahdelle varjolle yhtä aikaa, joten oli parempi yrittää jälleen eksyttää ne. Hän juoksi kohti seuraavaa risteystä, josta ristesi katu oikealle. Hän valitsi oikealle vievän kadun. Varjot aivan kannoillaan kulman taakse rynnätessään hän miltei törmäsi vastaantulevaan mieheen - ilmeisen juopuneeseen sellaiseen. Mies ehti vain älähtää jotain eteen katsomisesta, kunnes hänen äänensä muuttui tuskaiseksi karjunnaksi ja nopeasti hiljaiseksi korinaksi. Aivan kannoilla tulleet varjot olivat iskeneet väärään kohteeseen. Serdath päätti ottaa riskin ja käpertyi seinänviereen täysin paikalleen, toivoen etteivät nuo synkkyyden ilmentymät olisi niin älykkäitä että huomaisivat napanneensa väärän kohteen.

Serdath ei tuntenut surua viattoman uhrin vuoksi. Hän oli suorittanut monenlaisia toimeksiantoja uransa aikana, eivätkä kaikki ole olleet mitään lähetintehtäviä. Monilla kerroilla omalletunnolle tai tunteille ei yksinkertaisesti voinut antaa sijaa. Vaikka menneet teot saattaisivat palata kummittelemaan ja vainoamaan myöhemmin, Serdath uskoi kuitenkin että vahvat selviävät ja heikot eivät. Liialle tunteilulle ei voinut antaa valtaa, sillä se olisi myös heikkoutta. Toki asiat olivat olleet vaikeampia alkuaikoina ja hän oli monesti harkinnut olisiko hän kenties voinut tehdä jotain muuta, mutta lopulta päätyi aina samaan tulokseen. Tämä oli hänen elämäänsä ja näin hänen oli tarkoitettukin toimivan ja elävän. Jonkun toisen kutsumus oli maanviljely tai malmin louhinta. Kaikessa oli kuitenkin kyse selviytymisestä ja jokainen teki sen parhaaksi katsomallaan tavalla, muulla ei ollut väliä.

Uhri makasi maassa hengettömänä ja varjot leijailivat hiljalleen paikallaan sen vieressä. Serdathin tulosuunnasta kuului käskevä kuiskaus ja varjot lähtivät kuiskauksen suuntaan. Voitonriemuisena Serdath odotti liikkumatta paikoillaan. Ollessaan varma, etteivät velho ja varjot olleet enää lähistöllä, hän nousi ylös ja lähti etsimään Mireaa, toivoen tämän tajunneen pysyä paikallaan ja ennen kaikkea olevan kunnossa. Seinänvierustoja pitkin vettä valuvalla kadulla kulkien Serdath saapui paikalle, johon käski Mirean piiloutua. Paikka oli tyhjä. Mireaa ei näkynyt missään. Serdath hätääntyi, olivatko ne saaneet hänet? ”Mirea?” Hän kuiskasi niin äänekkäästi kuin uskalsi, mutta ei saanut vastausta. Jos jotain oli tapahtunut, hän ei voisi antaa itselleen koskaan anteeksi tapahtunutta. Hän etsi lähiympäristöstä, mutta ei löytänyt merkkiäkään naisestaan, eikä edes pienintä vihjettä mitä oli saattanut tapahtua. Oliko Mirea mahdollisesti otettu vangiksi? Serdath mietti mitä tehdä ja tuli siihen tulokseen että ainakin Grenosta oli mentävä varoittamaan.

Serdath suuntasi kulkunsa Grenosin majatalolle päin. Hän kulki edelleen sivukatuja pitkin vältellen niin vartijoita kuin mahdollisia muita vielä tähän aikaan kaupungilla liikkuvia henkilöitä. Hän pääsi ongelmitta majatalolle asti ja ollessaan juuri astumassa sivukadulta majatalon edestä kulkevalle kadulle, hän havaitsi tumman hahmon menemässä kohti majataloa. Asiakas, Serdath ensin ajatteli, mutta tummaan kaapuun pukeutuneen hahmon vyöllä roikkui miekka, jonka Serdath tunnistaisi koska vain. Velho, joka oli hyökännyt hänen kimppuunsa! Tämä ei kuitenkaan Serdathin onneksi nähnyt häntä. Velho astui sisään majataloon ja Serdath näki noin kymmenen metrin päässä seinänvierellä kaksi tummaa paikallaan leijuvaa hahmoa. Hän perääntyi, koska ei todellakaan halunnut enää kohdata noita hirveitä olentoja. Mitä tuo velho aikoi? Olisiko liian myöhäistä varoittaa Grenosia enää? Serdath kiersi majatalon taakse aikomuksenaan mennä takaovesta sisään varoittamaan Grenosia. Takaovea kohti mennessään hän kuitenkin huomasi ikkunasta sisällä liikettä. Hän hiipi lähemmäksi avonaista ikkunaa ja kurkisti varovaisesti sisään. Sisällä olivat velho ja Grenos ja he juttelivat. Nyt hän näki myös ensikertaa tuon velhon kasvot. Mies oli lähellä keski-ikää ja hänen kasvonsa olivat luisevat, nenä pieni, mutta terävä ja leukaa peitti tumma leukaparta. Velho oli täysin tuntematon Serdathille.

Serdath kuunteli ikkunan takana matalana. ”Hän koki tuskallisen kuoleman.” Velho sanoi matalalla ja itsevarmalla äänellä. ”Loistavaa, voinen siis huokaista helpotuksesta.” Grenos vastasi hieman tekopirteästi ja jatkoi vakavana: ”En usko hänen ehtineen puhua sille tanssijanaiselle tekemisistään, mutta jos ilmenee, että nainen tietää jotain, palveluksiasi tarvitaan jälleen.” ”Tiedät mistä minut tavoittaa. Saisinko maksuni nyt.” Velho vastasi hieman kärsimättömän kuuloisena. ”Aivan, niin tietenkin. Kas tässä.” Grenos sanoi naurahtaen pelokkaasti ja ojensi pienen rahapussin velholle. Tämän jälkeen velho poistui sanaakaan sanomatta huoneesta ja Grenos jäi sinne yksin ja istuutui pöydän ääreen.

Serdath oli lähes shokissa kuulemastaan. Kaikista ihmisistä Grenos oli usuttanut tappajan hänen peräänsä! Grenos, joka oli ollut hänen tukensa ja turvansa vaikeina aikoina ja aina pitänyt Serdathia jollain tapaa siipiensä suojassa. Ja miten Mirea tähän kaikkeen liittyi, eikö hän ollutkaan vain tanssijatar? Mitä Mirea todellisuudesta tiesi Serdathin tekemisistä? Esittikö hän vain hänen tyttöystäväänsä, vai oliko hän yhtä vilpittömästi ja onnellisesti rakastunut kuin Serdath? Vaikka he olivat tavanneet vasta joitakin viikkoja sitten, tuo tyttö oli todellakin sulattanut Serdathin sydämen ensisilmäyksellä. Siitä asti he olivat viettäneet tiiviisti aikaa yhdessä. Pelko siitä, että kaikki olikin ollut vain valhetta Mirean puolelta, hiipi Serdathin mieleen kuin varjo pimeydestä. Epätoivoinen tuska raastoi hänen sydäntään, se ei saanut olla totta. Mutta mihin Mirea oli kadonnut kadulta? Oliko hän paennut? Oliko hänet kenties yllätetty ja otettu vangiksi tai jopa tapettu? Ajatukset myllersivät Serdathin päässä ja saivat hänet lähes voimaan pahoin.

Oli jo yli puoliyö, kun sisältä kuulunut ääni pelästytti ja havahdutti Serdathin ajatuksistaan. Grenos sai jälleen vieraita. Serdath nousi varovaisesti ylös ja siirtyi ikkunan sivuun kurkistaakseen sisään. Sisään huoneeseen oli tullut kaksi mieshenkilöä. Miehet olivat ehkä hieman yli kolmissakymmenissä. Molemmilla olivat pukeutuneet tummiin kangashousuihin ja tummaan takkiin. Vyöllä molemmilla roikkui pitkämiekka ja arvokkaannäköiset nahkasaappaat ja viitat täydensivät vaatetusta. Vaatetuksesta päätellen molemmat olivat epäilemättä varakkaita. ”Hyvää iltaa herrat, käykää peremmälle.” Grenos sanoi reippaasti ja virallisesti selvitettyään ensin kurkkuaan. Molemmat miehet nyökkäsivät. ”Käykäämme suoraan asiaan. Toimitus on kutakuinkin valmiina ja saatte aseenne heti aamun kajastaessa. Valitettavasti, johtuen pienehköistä vaikeuksista toimituksessa, hinta on hieman korkeampi kuin viimekerralla. Mutta, hyvät herrat, aseet ovat kyllä huippulaatuisia ja varmasti enemmän kuin hintansa väärtejä.” Grenos ilmoitti jämäkästi. ”Hinnannoususta ei ollut mitään puhetta aikaisemmin.” Toinen miehistä sanoi hieman mietteliäästi. ”Valitettavasti tilanne muuttui sen jälkeen ja kautta Sagoinin voitte olla varmoja, että saatte aseet hyvin huokealla joka tapauksessa.” Grenos sanoi itsevarmasti ja voimakkaasti ja jatkoi hieman ääntään madaltaen. ”Koko lastin hinta on nyt 750 kultaista aiemman 680 sijaan.” ”720 korkeintaan!” Toinen miehistä huudahti kiivastuneenoloisesti. Grenos katsoi molempia miehiä ja sanoi sovitellen. ”Olkoon menneeksi. 730 on viimeinen tarjoukseni. Tästä hinta ei enää putoa.” ”Sovittu.” Miehet vastasivat lähes yhteen ääneen. ”Kuten äsken sanoin saatte toimituksenne aamun kajastaessa kaupungin etelälaidalla sijaitsevasta varastostani. Tiedätte paikan. Sama paikka josta edellisen toimituksenkin nouditte. Ja saanen pyytää että hoidamme muodollisuudet pois saman tien. Puhehan oli että maksatte puolet summasta nyt etumaksuna ja loput, kun saatte aseenne.” Grenos selvitti asiallisesti. Miehet katsoivat toisiaan. ”Valitettavasti meillä ei ole kuin 300 kultaista, koska alun perin oli puhe vain siitä 600 kultaisesta. Mutta tämä toivottavasti riittänee ja lopun summan saat aamulla?” Grenos tuhahti lähes ylimielisesti. ”No, olkoon menneeksi.” Miehet ojensivat rahat ja Grenos heitti pussin pöydälleen ja jatkoi tyytyväisenä. ”Siispä aamuun hyvät herrat. On ilo tehdä kauppaa kanssanne.” Miehet poistuivat huoneesta ja Grenos jäi jälleen yksin huoneeseen. Hän otti pussin ja punnitsi sitä kädellään, hymyillen leveästi.

Vasta nyt Serdathille selvisi kuinka suurista rahoista Grenosin liiketoimissa oli kyse. Hän oli aina tiennyt, ettei Alasin ollut kummoinen majatalo ja tuskin edes tuotti voittoa ja olettanutkin että se oli lähinnä kulissi muulle liiketoiminnalle. Serdath olisi halunnut syöksyä sisään ja laittaa Grenoksen maksamaan tekosistaan, mutta jonkinlainen pirullinen suunnitelma alkoi hahmottua hänen päässään. Grenos kyllä maksaisi ja korkojen kera. Serdath ei ollut mitätön pikkunilkki, jonka voisi noin vaan raivata tieltään pois. Täytyi kuitenkin pitää kiirettä, sillä hänellä olisi vielä paljon tehtävää ennen aamua.

Varovaisesti Serdath perääntyi ikkunan luota ja poistui majatalon sisäpihalta takaisin kadulle. Serdath suuntasi kulkunsa ensin pääkadulta sivukaduille ja niitä pitkin kohti kaupungin eteläosissa sijaitsevia varastoja. Myös hän tiesi varaston, jonka Grenos oli maininnut ja oli vieraillut siellä lukemattomia kertoja. Varasto oli lähellä sitä paikkaa, jota Grenos oli hänet aikaisemmin päivällä pyytänyt tarkkailemaan ja jossa hänen kimppuunsa oli hyökätty. Serdath liikkui kuin aave, vältellen kaupungin vartijoita ja muita mahdollisia liikkeellä olevia henkilöitä tavernoista palaaviin humalaisiin, kuin satunnaisiin matkalaisiin. Sivukadut olivat kaikeksi onneksi hiljaisia yöaikaan, koska niillä eksyi helposti tai päätyi helposti ryöstettäväksi, kuten Serdath oli saanut jokin aika sitten huomata. Eräänä pimeänä yönä hänet oli yllätetty kesken erään toimeksiannon. Sillä kertaa ryöstäjä oli ollut yksin ja sai Serdathin tikarin kurkkuunsa heti asiansa esittämisen jälkeen. Tästä Serdath muisti myös ettei hänellä ollut edelleenkään muuta aseistusta kuin tikarinsa. Miekka tai toinen tikari olisi helpottanut huomattavasti yllättävien tilanteiden ratkaisua.

Serdath pääsi ongelmitta varastolle, jossa aseita säilytettiin. Nyt piti vain vielä päästä sisälle. Ovella näkyi olevan joku vartiossa. Melko vahvasti aseistettu mies seisoskeli tympääntyneen oloisena oven edessä räystään alla piippua poltellen ja silloin tällöin raskaasti haukotellen. Päällään vartijalla oli rengaspanssari ja vyöllään pitkämiekka. Kypärää tällä parrakkaalla ja isokokoisella miehellä ei ollut. Serdath siirtyi läheiselle sivukadulle ja kiersi sen kautta varaston toiselle puolelle. Varasto oli kohtalaisen suuri yksikerroksinen ja tiilikattoinen kivinen rakennus, eikä siinä ollut muita sisäänkäyntejä kuin etuovi, mutta ikkunoita kylläkin. Rakennuksen takana Serdath hiipi seinustalle ja jäi hetkeksi kuuntelemaan oliko lähistöllä muita. Kun mitään ei hetkeen kuulunut, hän hivuttautui seinänviertä pitkin ikkunan alle. Ikkuna oli lasiton, mutta siinä oli luukut, jotka oli vedetty kiinni. Ikkuna oli myös niin korkealla, ettei siitä ylettynyt katsomaan sisään. Serdath otti tikarinsa ja varpailleen nousten ylettyi koittamaan ikkunaluukkua tikarinkärjellä. Kaikeksi onneksi luukut oli vain vedetty kiinni, mutta ei salvattu. Hän avasi molemmat luukut varovasti, laittoi tikarin takaisin vyölleen ja jäi jälleen hetkeksi kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöään. Kun mitään ei edelleenkään kuulunut, hän hyppäsi ja tarrasi ikkuna-aukon alareunaan ja veti itsensä vatsalleen ikkuna-aukkoon. Hänen rengaspanssarinsa tuntui pitävän luonnottoman kovaa kilinää ja rahinaa ja herättävän koko kaupungin. Henkeään pidätellen hän veti itseään pidemmälle ja pudottautui sitten varovasti sisäpuolelle.

Sisällä Serdath jähmettyi paikalleen kuunnellen, oliko joku mahdollisesti havainnut hänet. Saattoi olla ettei varastolla ollut muita vartijoita kuin ulko-ovella seisoskellut, mutta sen varaan ei kannattanut laskea, sen hän oli jo moneen kertaan elämänsä aikana huomannut ja kokenut. Varomattomuus ja liika into olivat muutaman kerran lähes maksaneet hänen henkensä. Juuri liika itsevarmuus oli se tekijä joka erotti mestarin harrastelijasta. Koskaan ei saanut olla liian itsevarma, sillä se koituisi varmasti kohtalokkaaksi.

Serdath hiipi äänettömästi eteenpäin pimeässä varastossa. Varaston maalattia helpotti liikkumista, piti vain varoa potkaisemasta pikkukiviä tai mahdollisia maassa lojuvia esineitä. Oli todella pimeää ja Serdath joutui tunnustelemaan käsikopelolla tietä. Hän ei voisi mitenkään löytää etsimäänsä tässä pimeydessä kaikkien laatikoiden, säkkien ja tynnyreiden joukosta, mitä tiesi varastossa olevan. Koko varasto käsitti vain yhden suuren tilan ilman sivuhuoneita. Kun mitään ei vähään aikaan kuulunut, Serdath päätti uskaltautua sytyttämään pienen kynttilänpätkän, jonka löysi. Sytytettyään kynttilän palamaan, hän varjosti sitä kädellään, ettei vahingossakaan valaisisi tilaa liikaa ja paljastaisi itseään.

Varastossa oli todella paljon tavaraa; suuria puisia laatikoita, erikokoisia säkkejä, savisia ja lasisia purkkeja ja pulloja, sekä erikokoisia puisia tynnyreitä. Tavarat oli järjestelty siten, että niiden lomassa kierteli kapea käytävä läpi koko rakennuksen. Serdath liikkui mahdollisimman nopeasti ja äänettömästi aseita etsien. Jonkun aikaa etsittyään, hän löysi säkkikankaaseen tiukasti kiedottuja nippuja. Asetettuaan kynttilän varovasti laatikon reunalle, hän otti yhden nipun, nosti sen laatikon päälle ja avasi sen. Kankaaseen kiedottuna oli kymmenen pitkää miekkaa, sekä muutama tikari. Kaikki olivat käyttämättömiä ja erinomaista sepäntyötä. Aseet olivat ilmiselvästi Sethronin armeijan omaisuutta ponnessa olevan kaiverretun pystyssä olevan kaksiteräisen taistelukirveen ja sen yläpuolella olevien silmien ja kruunun, Sethronin vaakunan, perusteella. Serdathilla ei ollut tarkkaa tietoa Grenosin puuhista ja kuinka pitkälle hänen yhteytensä ja sormensa ulottuivat ja mistä hän näitä aseita sai käsiinsä. Se oli kuitenkin varmaa että Grenos teki suuret voitot aseiden myynnillä. Nyt aseet oli saatava nopeasti ulos täältä, eikä se olisi helppo tehtävä, sillä käärittyjä asenippuja oli ainakin kuusi, eikä niitä saisi luultavasti kannettua yhdellä kertaa. Kääriessään avaamaansa nippua takaisin kiinni takaa kuului ovenkolahdus ja sarkastinen ääni. ”Voimmeko auttaa?”

Serdath kirosi kaikki mahdolliset jumalat mielessään. Miten hän saattoikin antaa tarkkaavaisuutensa herpaantua. Kääntyessään ympäri hän otti itselleen toisen tikarin asenipusta. Muutaman metrin päässä seisoi kaksi miestä aseet esille vedettyinä. Molemmilla oli päällään rengaspanssari. Sekä aseet ja panssarit heijastelivat kynttilänvaloa. Toinen miehistä oli Serdathin ulko-ovella näkemä pitkällä miekalla varustautunut vartija. Toinen oli aseistautunut lyhyellä miekalla. Serdath punnitsi kuumeisesti vaihtoehtojaan. Paikka oli melko ahdas, eivätkä nuo kaksi luultavastikaan pystyisi kiertämään häntä. ”Rauhallisesti herrat.” Serdath sanoi matalalla äänellä. ”Tulin vain tarkistamaan, että täällä on kaikki kunnossa aamun toimitusta varten.” Hän jatkoi itsevarmasti. Molemmat miehistä naurahtivat ja heistä pitkää miekkaa pitelevä sanoi ”Kaikki on kyllä kunnossa. Mutta valitettavasti sinä et ole kunnossa hetken kuluttua. Tuskin elossakaan, joten voit ihan hyvin laskea aseesi, sillä sinulla ei tule olemaan mitään toivoa ja turhaan vain pitkität kohtaloasi.” Miehet ottivat askeleen eteenpäin. ”Odottakaa!” Serdath huudahti ja jatkoi kuulostaen hätääntyneeltä. ”Asiat eivät suinkaan ole aivan niin yksinkertaisia. Pääsemme varmasti jonkinlaiseen ratkaisuun tässä asiassa. Nimittäin…” Samassa hän heitti toisen tikareistaan kohti pitkämiekkaista vartijaa ja nappasi uuden tikarin selkänsä takana olevasta asenipusta, vetäisten myös oman tikarinsa vyöltään toiseen käteensä. Heitetty tikari osui kohdetta vasempaan reiteen juuri rengaspanssarin helman alapuolelle, johon Serdath oli sen tarkoittanutkin osuvan. ”Kirottu rotta, nyt käy huonosti!” Osuman saanut mies ärjäisi tuskaisesti ja molemmat heistä hyökkäsivät.

Serdath perääntyi nopeasti ja kaatoi samalla oikealta puoleltaan yhden kuivattua kalaa sisältäneen tynnyrin eteensä hidastaakseen hyökkääjiä. Hän perääntyi kohtaan, jossa käytävä oli noin puolentoistametrin levyinen ja molemmilla puolillaan oli suuria puisia laatikoita ja valmistautui kohtaamaan hyökkääjät. Kämmenet kihelmöiden ja adrenaliinin jälleen noustessa hän puristi tikareitaan ja tuijotti tiukasti hyökkääjiä. Lyhyellä miekalla varustautunut vartija hyökkäsi ensimmäisenä. Tilanpuutteesta johtuen hän teki nopean pistohyökkäyksen. Serdath väisti hieman sivuun vasemmalle, torjui iskun itsestään poispäin oikean käden tikarillaan ja iski vasemman käden tikarilla rajusti sivultapäin. Isku osui hyökkääjän miekkakäden käsivarteen haavoittaen tätä pahasti. Mies älähti tuskasta ja miltei pudotti miekkansa veren valuessa kättä pitkin. Serdath perääntyi hieman, koska toinen miehistä oli ensimmäisen takana ja etsi kiivaasti paikkaa iskeä. ”Antaa tulla vaan!” Serdath huusi ivallisesti ja hyökkäsi nopeasti. Hän iski oikean käden tikarillaan liioitellusti yläkautta. Käteensä pahasti haavoittunut ja vamman osittain lamaannuttama vartija nosti miekkansa epätoivoiseen torjuntaan aivan kuin Serdath oli olettanutkin ja iski toisella tikarillaan kaikin voimin hyökkääjän oikeaan kylkeen. Voimakas pisto lävisti rengaspanssarin ja upposi syvälle. Vartija ynähti ensin ja hänen ilmeensä muuttui tuskaiseksi ja pian tämän jälkeen veri purskahti hänen suustaan. Pian mies valahti lattialle ensin polvilleen ja sitten selälleen. Pahaksi onnekseen Serdath ei saanut tikariaan irti, vaan se juuttui miehen kylkeen.

Takana ollut pitkällä miekalla varustautunut vartija hyökkäsi ja iski yläkautta. Serdath sai vain vaivoin väistettyä iskun. Vartija iski heti perään nyrkillään Serdathin vielä hakiessa tasapainoa väistön jäljiltä. Lyönti osui häntä suoraan vasempaan poskipäähän ja lähes kaatoi hänet. Serdath otti muutaman nopean askeleen taaksepäin vartijan käydessä jälleen uuteen hyökkäykseen. Tämä koetti pistää pitkällä miekallaan useaan kertaan, eikä Serdath voinut kuin yrittää parhaansa mukaan pysyä poissa miekan terän tieltä. Viimein yksi iskuista osui Serdathia vatsaan, mutta se ei onneksi lävistänyt hänen ketjupanssariaan, ainoastaan ruhjaisi ikävästi. Vartija jatkoi pistohyökkäyksiä, eikä Serdathilla ollut juurikaan mahdollisuuksia tehdä vastaiskuja paljon tuota miekkaa lyhyemmällä tikarillaan. Tilanne alkoi näyttää pahalta, sillä ennen pitkää jokin iskuista osuisi ja lävistäisi hänet. Oli pakko hyökätä.

Serdath alkoi näyttää epätoivoisemmalta ja odotti sopivaa tilaisuutta hyökkäykselleen. Hän esitti tekevänsä karkean virheen väistön jälkeen, jättäen itsensä lähes puolustuskyvyttömäksi maaliksi kuolettavalle iskulle. Vartija nieli tämän ja iski itsevarmasti. Serdath kuitenkin pyörähti selkänsä kautta ympäri kohti vartijaa heti kun tämä aloitti hyökkäyksensä ja iski samalla kaikin voimin tikarillaan. Isku osui kuolettavasti ja tikari upposi väistiään myöten vartijan kaulan yläosaan. Tämä valahti välittömästi lattialle, korisi ja nytkähteli hetken ja jäi elottomana makaamaan kasvavaan verilammikkoon.

Serdath kiskaisi tikarinsa irti, pyyhki sen vartijan paitaan ja laittoi vyölleen. Hänen poskipäätään kivisti ja siihen tullut melko suuri haava vuosi verta. Ei ollut kuitenkaan aikaa alkaa paikkailemaan itseään. Hän tarkisti nopeasti että molemmat vartijoista olivat varmasti kuolleita ja raahasi sitten heidät läheisten laatikoiden taakse ja heitteli päälle säkkejä. Maalattia imi verijäljet melko nopeasti, eikä niitä havainnut helposti, joten kuolleita vartijoita ei ainakaan ihan heti löydettäisi. Ja jos onnea oli hiukankin matkassa, nuo vartijat olivat olleet vain palkkasotilaita, joiden oletettaisiin saaneen tarpeekseen ja lähteneen omille teilleen.

Varmistuttuaan, että varastossa ei ollut muita, hän meni raollaan olevalle ulko-ovelle ja kurkisti ulos. Pimeä katu oli tyhjä, eikä veden ropinan lisäksi kuulunut muita ääniä. Serdath veti oven melkein kiinni ja palasi aseiden luokse. Hän keräsi kaikki aseet kokoon ja totesi ettei millään saisi niitä helposti yhdellä kerralla kuljetettua pois. Niinpä hän päätti kuljettaa ne kahdessa osassa. Hän nappasi kolme nippua kainaloonsa ja siirtyi ovelle. Varmistettuaan että katu oli varmasti edelleen tyhjä, hän livahti ulos yltyneeseen vesisateeseen. Sateella oli hyvätkin puolensa, vaikka se Serdathin täysin kastelikin, sillä kaupunginvartijat eivät pahemmin välittäneet sateessa kastella itseään, vaan mieluummin seisoskelivat räystäiden alla.

Kiiruhtaen hän suuntasi kulkunsa Grenosin majatalolle ja asetti aseet sisäpihan perällä räystään alle ja palasi ripeästi varastolle, antamatta kuitenkaan tarkkaavaisuutensa herpaantua. Varastolla hän sulki ikkunan, jonka kautta oli tullut sisään ja tarkisti, ettei ollut jättänyt jälkiä käynnistään. Otettuaan loputkin aseet mukaansa hän sulki oven perässään ja kuljetti aseet samaan paikkaan kuin ensimmäisetkin. Nyt oli edessä suunnitelman vaikein vaihe, nimittäin aseiden piilottaminen Grenosin luokse sisälle Alasimeen. Oli jo hyvin myöhä ja Grenos saattoi olla jo nukkumassa Alasimen takahuoneessa, ainakaan ikkunaluukkujen raosta ei enää kajastanut valoa.

Serdath jätti aseet vielä paikalleen ja hiipi äänettömästi takaovelle. Oven vieressä oleva ikkuna oli suljettu ja koitettuaan varovaisesti luukkuja, Serdath totesi niiden olevan salvatut sisäpuolelta. Myös ovi oli lukittu. Sisältä ei kuulunut mitään ääntä. Majatalo oli ympärivuorokautisesti avoinna matkalaisille, joten, jos hyvä tuuri kävisi, Grenos saattaisi olla vielä palvelemassa asiakkaita. Serdath päätti käydä vilkaisemassa majatalon etuikkunoista, vieläkö sisällä oli joku iltaa viettämässä.

Hiljaa seinänvierustaa pitkin hiippaillen Serdath siirtyi majatalon etupuolella ja kurkisti nopeasti ensimmäisestä salin pienestä ikkunasta sisälle. Sisällä paloi vielä lyhtyjä ja kynttilöitä. Nopealla vilkaisulla hän huomasi ainakin kolme asiakasta lähestulkoon nuokkumassa yhdessä pöydässä tuoppiensa ääressä. Toisen kerran vilkaistuaan hän huomasi Grenosin, joka melko väsyneen ja tympiintyneen oloisena istui salin perällä sijaitsevan tiskin takana. Nyt täytyi toimia nopeasti! Serdath kiiruhti hiljaa takaisin sisäpihalle ja suoraan takaovelle.

Lukitun oven takana hän kaivoi saappaastaan tiirikat, jotka olivat hänellä aina mukana, meni hän minne tahansa. Lukon tiirikoiminen ei ollut ongelma eikä aikaakaan kun ovi oli auki. Serdath raotti hiukan puista ja tummunutta ovea, jonka saranat narisivat ikävästi ja kurkisti sisään. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Huone oli majatalon takahuone ja siellä oli pieni pöytä, pari tuolia, hylly ja sänky. Grenos nukkui useimmiten yönsä tuossa huoneessa. Serdath raotti narisevaa ovea hitaasti lisää ja hiipi sisälle. Huoneen toinen ovi oli aavistuksen verran raollaan ja tuosta raosta kajasti hieman salin valoa huoneeseen. Ovi johti lyhyeen käytävänpätkään, joka puolestaan johti suoraan saliin. Asiakkaiden vähäisestä määrästä johtuen salissa ei ääntä juuri ollut ja tästä syystä Serdathin oli oltava hyvin varovainen liikkeissään, ettei tiskin takana nuokkuva Grenos kuulisi mitään. Serdath etsi kuumeisesti sopivaa piiloa aseille ja tarkisti sängynalustan. Joitain riepuja lukuun ottamatta siellä oli tilaa ja se vaikutti parhaalta paikalta. Ripeästi hän palasi aseiden luo ja kantoi ne varovasti sängyn alle ja peitti ne vielä yhdellä rievuista. Yhden rievuista hän otti itselleen ja pyyhki sillä nopeasti, mutta huolellisesti märät ja kuraiset jälkensä huoneen kuluneelta lankkulattialta perässään huoneesta poistuessaan. Ulos sateeseen poistuessaan, hän sulki ja lukitsi oven varovaisesti ja huolellisesti perässään ja huokaisi helpotuksesta. Aamunsarastukseen oli vielä ainakin pari tiimaa aikaa.

Sisäpihalla sijaitsi pienehkö talli, jonne Serdath päätti mennä odottelemaan aamun valkenemista. Tallissa ei ollut ainuttakaan hevosta sillä hetkellä ja Serdath meni ovelta katsoen perimmäiseen nurkkaan ja kyyristyi sinne istumaan seinää vasten polvet koukussa. Väsymys painoi jo silmissä ja joka paikkaa särki ja kolotti, mutta nyt ei missään nimessä saanut nukahtaa, sillä silloin hänen suunnitelmansa saattaisi epäonnistua. Sateen tasainen ropina ja veden valuminen räystäänreunoilta maahan olivat kuin tuutulaulua. Istuessaan siinä nurkassa märkänä ja hieman kylmissäänkin, Serdathilla oli aikaa ajatella yön tapahtumia ja ennen kaikkea Mireaa. Huoli hänestä painoi kaiken aikaa, kuten myös se mitä vielä paljastuisi kun asiat selviäisivät, jos selviäisivät.

Aika kului tuskallisen hitaasti, mutta viimein aamun kajo alkoi sarastaa taivaanrannasta vuorten takaa. Sadepilvetkin alkoivat repeillä ja sade oli jo lakannut, kun Serdath hätkähti hereille. Hän oli nukahtanut! Tokkuraisena ja pelästyneenä hän pomppasi pystyyn tajuamatta ensin edes missä oli. Hetken päätään selvitettyään, hän saattoi rauhoittua huomatessaan, ettei aurinko ollut vielä noussut ja auringon ensisäteisiin olisi vielä hyvin aikaa, ennen kuin ne loisivat valoaan vuorten takaa kaupunkiin. Venyteltyään hieman kankeita ja kipeitä jäseniään hän lähti haukotellen liikkeelle ja suuntasi kohti katua ja asettui siten, että näkisi Grenosin majataloon mahdollisesti saapuvat henkilöt ja jäi jälleen odottelemaan.

Ilma oli viileänkostea ja hieman utuinen yön sateen jäljiltä. Kaupunki oli vielä lähes täysin hiljainen ja tyynen rauhallinen. Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin pian juoksuaskelten ääni. Serdath vetäytyi nurkan taakse. Kolme hyvinkin tyytymättömännäköistä miestä marssi ripeästi kohti majataloa. Miehistä kaksi Serdath tunnisti heti noiksi kahdeksi, jotka olivat käyneet illalla Grenosin luona aseista neuvottelemassa. He paiskasivat oven auki ja menivät päättäväisesti sisään. Serdath astui kadulle nähdäkseen oliko siellä muita. Jonkun matkan päässä näkyi vastaheränneennäköinen ehkä noin kymmenvuotias poika, joka unisen näköisenä asetteli nuhruista kangasreppua selkäänsä. Serdath kiiruhti pojan luokse ja tokaisi tälle viekkaasti. ”Hei poika! Kiinnostaisiko ansaita pari lanttia helpolla?” Poika hätkähti ääntä ja kääntyi Serdathia kohti. ”Toki.” Hän sanoi unisesti. Serdath jatkoi nopeasti kaivaessaan samalla kolikoita taskustaan. ”Saat nämä pronssiset, jos haet kaupungin vartijat tähän majataloon nopeasti. Kerro heille että on tapahtunut vakava rikos. Mutta sinun täytyy pitää kiirettä.” Pojan suupielet kääntyivät hymyyn ja hän vastasi iloisesti. ”Eikä muuta?” ”Ei muuta” Serdath vastasi majataloon päin vilkuillen ja ojensi jo kolikoita pojalle. Napattuaan kolikot nopeasti ja lähtiessään jo kulkemaan katua eteenpäin tämä huudahti reippaasti. ”Homma hoidossa!” ”Pidäkin kiirettä!” Serdath huusi vielä käskevästi pojan perään.

Tapahtumat etenivät melko lailla suunnitelmien mukaan ja Serdath siirtyi jälleen kadulta Alasimen sisäpihalle kuuntelemaan ja tarkkailemaan mitä tapahtuisi. Hän ei osannut sanoa varmaksi kuinka tapahtumat tulisivat etenemään, mutta pystyi kyllä päättelemään kuinka suuri asia kadonneet aseet olisivat. Hän kuuli Grenosin huoneesta meteliä. Kiivas keskustelu kantautui selvästi sisäpihalle. ”Missä ne aseet ovat?” Karhea miesääni kysyi lujasti. Grenos vastasi hätääntyneellä äänellä: ”Eikö niitä annettu teille varastolla? Kävittekö varmasti oikealla varastolla?” ”Kävimme, eikä siellä ollut ketään, joten olisikohan parasta että tulet mukaamme luovuttamaan aseet ihan henkilökohtaisesti.” toinen miehistä vastasi kiivaasti. ”Tässä on nyt varmasti jokin väärinkäsitys. Saatte varmasti aseenne. Odottakaahan, kun selvitän asian mitä pikimmiten.” Grenos änkytti peloissaan. ”Tässä on jo ollut hieman liikaa väärinkäsityksiä ja muutoksia suunnitelmiin ja hintaan, että alkaa jo hieman epäilyttää onko mitään aseita edes olemassa. Onko?” Mies karjaisi suuttuneena ja kolinasta päätellen pyyhkäisi pöydän tyhjäksi. Samassa toinen miehistä ärjähti: ”Mitä Sagoinin nimeen!” Muki tai jokin muu esine oli lennähtänyt pöydältä suoraan sängyn alle ja kolahtanut metalliin. Kuului meteliä, kun miehet penkoivat Grenosin sängynalustaa. Grenos huudahti nyt jo lähes paniikinomaisella äänellä: ”Mitä jumalten nimeen, en ymmärrä.” ”Et ymmärrä? Sinä pirullinen typerys yritit siis pitää sekä etumaksun että aseet? Ei juolahtanut mieleen, että se saattaisi olla aikalailla terveydelle vaarallista?” Todella vihaisenkuuloinen mies kähisi raivoissaan. Grenos ynähti ja puhui tukahtuneella äänellä: ”En varmasti. En tiedä miten aseet ovat täällä, jonkun on täytynyt tuoda ne tänne tietämättäni.” ”Hah! Ja mitä vielä? Huono selitys!” Huudahti ivallisesti Grenosia ilmeisesti kurkusta puristanut mies ja jatkoi: ”Kas tässä maksu palveluksistasi arvon majatalon isäntä!” Kuului parahdus ja hetken päästä tömähdys. Grenos oli ilmeisesti päässyt hengestään.

Miesten kerätessä aseet ja tehdessä lähtöä, Serdath nappasi nopeasti noin metrinmittaisen polttopuunpätkän tallin seinustalla olevasta pinosta, pinkaisi takaovelle ja asetti puun tiukasti pönkäksi ovea vasten ja kiiruhti sisäpihalta jälleen kadulle katsomaan. Miehet olivat poistumassa majatalosta etukautta. Kadulle päästyään Serdath näki juuri majataloon kiiruhtavat viisi kaupungin kaartilaista. Miehet eivät olleet vielä ehtineet ulos ja nyt heille iski kiire takaisin takahuoneeseen ja kohti takaovea. Serdath myhäili tyytyväisenä kuullessaan vartijoiden huudon ”Seis!” Miehiä syytettäisiin ainakin valtion aseiden varastamisesta ja murhasta. Serdath poistui hymyillen majatalon lähettyviltä muina miehinä kauemmaksi ja jäi odottelemaan niin pitkäksi aikaa että kaikki olivat poistuneet ja palasi tämän jälkeen takaovelle. Hän poisti pönkän ja tiirikoi lukon jälleen auki. Sisällä kaikki oli hujan hajan ja melkoinen verilammikko lattialla muistutti Grenosin kohtalosta. Varmistettuaan vielä ettei paikalla varmasti ollut ketään hän alkoi etsiä Grenosin rahoja, sillä oli täysin varma, että ainakin aseista saatu etumaksu oli vielä majatalossa. Tottuneena rahakätköjen etsimiseen ja tietäen miten ja mihin ihmiset yleensä piilottivat arvoesineitään, Serdath löysikin melko nopeasti irtonaisen lattialaudanpätkän sängyn päädyn vierestä ja laudan alta pienen säkin, jossa oli ainakin nuo 300 kultaista. Lähes riemusta kiljahtaen hän nappasi rahasäkin ja arvokkaannäköisen tummanharmaan samettisen viitan, sekä repun seinällä olevasta naulakosta. Laitettuaan rahasäkin reppuun ja repun selkäänsä hän puki vielä viitan päällensä ja poistui ulos ja suuntasi kulkunsa kaupungin läpi kohti asuntoaan.

* * *

Serdathin ohjattua Mirean oviaukon syvennykseen piiloon ja lähdettyään itse noiden synkkien pimeyden ruumiillistumien ja niitä hallinneen velhon kimppuun, Mirea pysytteli hetken paikoillaan. Hän ei kuitenkaan aikonut jäädä odottamaan, että joku pääsisi yllättämään hänet. Hän livahti piilostaan takaisin heidän tulosuuntaansa ja kiersi korttelin siten, että pääsisi toista kautta näkemään miten tilanne etenisi. Hän liikkui ääneti, pysytellen kaiken aikaa poissa valosta. Korttelin kierrettyään ja löydettyään sopivan paikan risteyksen, jossa velho oli odottanut, tarkkailuun, hän jäi odottamaan. Serdath taisteli varjon kanssa ja sai tuhottua sen, mutta joutui pakenemaan kahta muuta. Mireaa ei niinkään kiinnostanut sillä hetkellä Serdath, vaan tuo velho, joka oli vetäytynyt piiloon Serdathin hyökättyä. Varjojen saatua uhrinsa, Mirea tunsi kuitenkin tuskanpiston sydämessään, oliko Serdath tosiaan saattanut tehdä noin pahan virheen ja jäänyt niiden saaliksi? Hieman kauempaa kuului askeleita, jotka saivat hänet jälleen keskittymään tilanteeseen ja unohtamaan Serdathin kohtalon toistaiseksi. Velho oli astunut esiin piilostaan ja asteli kohti varjoja. Vähän matkan päästä hän kutsui nuo olennot kuiskaten luokseen ja lähti kulkemaan kaupungin länsiosaa kohti.

Mirea lähti seuraamaan velhoa, jota hän ei edelleenkään tunnistanut keneksikään tuntemakseen velhoksi. Velho kulki määrätietoisesti varjot kannoillaan ja Mirea vähän matkan päässä heitä seuraten. He saapuivat Grenosin majatalon, Alasimen, luokse ja velho kuiskasi jotain noille tummille olennoille ja nämä siirtyivät kauemmaksi majatalosta ja jäivät seinänviereen kadunreunaan leijailemaan paikoilleen. Mirea jäi niin ikään paikalleen odottamaan ja tarkkailemaan tilannetta. Helpotuksen aalto lävisti hänet hänen huomatessaan Serdathin, joka hiippaili majatalon sisäpihalle päin. Hän oli huomannut rakastuneensa Serdathiin, vaikka alun perin oli ollut tarkoitus vain tutustua häneen, jotta saisi tietoja Grenosista. Grenos oli jo pitkään ollut piikki Mirean edustaman järjestön, Rautarenkaan, lihassa. Tuo järjestö hallitsi kaupungin alamaailmaa. Grenos sen sijaan ei kuulunut tuohon järjestöön. Rautarengas halusi osansa kaikesta salakaupasta ja kaiken vastaavan oli tapahduttava järjestön kautta, mutta Grenos kielsi ja salasi puuhansa ja halusi pitää kaikki voitot itsellään. Tuollainen toiminta oli erittäin vaarallista ja myös Grenos tiesi tämän ja sai olla hyvin varovainen toimiensa suhteen. Grenosilla oli voimakkaita liittolaisia, joista tuo varjoja käskevä velho lienee voimakkain. Mutta Grenosilla oli myös voimakas vihollinen. Rautarengas oli laajalle levinnyt ja monessa kaupungissa toimiva järjestö, jonka lonkerot ulottuivat Mondenathinkin jokaiseen yhteiskuntaluokkaan. Elämä ja toiminta tämänkaltaisen kaupungin kulissien takana ja alamaailmassa oli äärimmäisen tarkkaa ja monimutkaista ja moni ei tiennyt edes olevansa vain pelinappulana jossakin suuremmassa.

Velho tuli ulos ja lähti ylämäkeen kohti kaupungin pohjoisosaa varjot kannoillaan. Mirea lähti jälleen seuraamaan tätä. Lähes pohjoismuurille asti kuljettuaan, velho seuralaisineen astui sisään suureen ja arvokkaannäköiseen kaksikerroksiseen kiviseen taloon, jota koristivat kiviset patsaat ja kohokuviot. Tämä pramea talo oli epäilemättä velhon asunto. Mirea odotteli ulkopuolella ja tarkkaili taloa. Noin parin tiiman kuluttua, kun kaikki oli ollut hiljaista jo hyvän aikaa, hän hiipi talon etuovelle. Jykevä puinen ja rautavahvisteinen ovi oli lukossa. Mirea alkoi tiirikoida lukkoa varovaisesti. Varovaisesti siitäkin syystä, että kyseessä oli velhon talo ja odotettavissa saattoi olla mitä tahansa turvatoimia.

Muutaman yrityksen jälkeen lukko aukesi ja Mirea raotti ovea varovasti ja hengitystään pidättäen - mitään ei tapahtunut. Hän puikahti ovenraosta sisään melko suureen eteiseen. Sisällä tuoksuivat voimakkaasti monenlaiset yrtit ja suitsukkeet. Pimeässä ja vieraassa talossa liikkuminen oli hyvin vaikeaa ja vaati äärimmäistä tarkkaavaisuutta. Jonkin aikaa talossa liikuttuaan hän löysi velhon makuuhuoneen ja päätteli sieltä kuuluvasta raskaasta hengityksestä velhon olevan sikeässä unessa. Varjojen varalta varuillaan hän hiipi hyvin hitaasti huoneeseen, eikä onnekseen tuntenut noista pimeyden olennoista huokuvaa kylmyyttä, kuten ei ollut tuntenut sitä missään päin taloa. Siinä täysin puolustuskyvytön velho makasi sängyssään selällään täydessä unessa ja olisi ollut helppo maali kenelle tahansa, mutta Mirea ei halunnut ratkaista asiaa näin yksinkertaisesti, eikä hänelle ollut väliä oliko velho elossa vai kuollut. Hän oli hakemassa ainoastaan velhon kaulassa näkemäänsä riipusta. Tuon riipuksen ketju oli jaloplatinaa ja itse riipus oli jaloplatinaiseen koristeelliseen pyöreään levyyn upotettu suuri musta opaali. Tuo riipus oli varmasti omaisuuksien arvoinen, mutta se oli myös varmasti vahvasti maaginen. Riipus oli velhon kaulalla ja Mirea kurottautui varovasti sitä kohti aukaistakseen pienen lukon ja napatakseen riipuksen. Lukko oli vaikea saada auki, koska ketjua ei voinut liikuttaa juuri yhtään, ettei velho vain heräisi. Viimein Mirea onnistui avaamaan lukon ja nyt piti vain saada riipus vedettyä hitaasti velhon niskan alta pois. Milli kerrallaan Mirea veti riipusta pois velhon kaulalta ja monta kertaa hänen oli pakko pysähtyä velhon hengityksen muuttuessa rauhattomammaksi. Lopulta hän kuitenkin onnistui. Hän laittoi riipuksen nopeasti taskuunsa ja hiipi ovea kohti. Pahaksi onnekseen lattialaudan äänekäs narahdus havahdutti velhon.

”Mitä? Kuka?” Velho ärähti tokkuraisena ja samassa huoneeseen leimahti valo. Ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan nuo kaksi tuijottivat jähmettyneinä toisiaan suoraan silmiin. Mirea käännähti ja pinkaisi karkuun kohti ulko-ovea ja velho lausui kuiskaavia sanoja vihaisesti ja huusi perään ivallisesti. ”Et pääse pakenemaan typerä varas!” Mirea tunsi kylmyyden. Velho oli kutsunut jälleen nuo synkät olennot apuunsa. Melkein ulko-ovelle päästyään tuo hyytävä kylmyys kuitenkin äkillisesti katosi. Tätä kuitenkaan jäämättä ihmettelemään hän juoksi suoraan ulos kadulle. Sisältä kuului pelästynyt huuto. ”Riipukseni? Ei! Menkää takaisin! Käsken teitä, poistukaa!” Tämän jälkeen ikkunoista näkyi muutama kirkas välähdys, joita seurasi tuskainen huuto ja hiljaisuus. Mirea kävi sulkemassa oven ja lähti ansaituille yöunille.

* * *

Auringon ensisäteiden jo langetessa vuorten takaa kaupunkiin ja kaupungin hiljalleen herätessä jälleen eloon, Serdath pääsi asunnolleen. Hän kiipesi asuntoonsa, laittoi rahasäkin sänkynsä alle, riisui märät vaatteensa ja kömpi punkkaansa väsyneenä, mutta tyytyväisenä yön työn tulokseen.

Tekstin kirjoittanut : MoR

Kommentoi tätä tekstiä tai Anna arvosana tälle tekstille:

-12345678910

Tulostettava versio tästä tekstistä