Etusivu

Maantiede etusivu

Kalenteri
Valtiot
Kylät ja Kaupungit
Matkalaskuri
Tärkeitä paikkoja
Kasvit
Karttamerkit
Maisemakuvat
Encyclopedia

Maantiede

Silhrl’hlin

Kuvaus

Silhrl’hlin on hento köynnöskasvi. Sen varsi on väritykseltään vaalea, lähes hopeanvärinen ja hyvin ohut. Kasvaessaan nämä hennot ja vain noin ihmisen hiuksen paksuiset varret tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen, sillä ilman tukea ne pystyvät kasvamaan vain noin kymmenen senttiä maanpinnasta ylöspäin. Yksi ja sama kasvi kasvaa maasta yleensä noin puolen neliömetrin kokoiselta alueelta. Varsista haarautuu oksia, jotka kietoutuvat viereisiin varsiin ja oksiin ja lisäksi itse varsikin vielä saattaa kietoutua viereisiin varsiin ja oksiin ja näin kasvi tukee itse itseään kurottautuessaan kohti korkeuksia. Varret ja oksat ovat lehdettömiä ja kasvi muistuttaakin erehdyttävästi sekaista hämähäkinseittiä. Silhrl’hlin kasvaa yleensä noin metrin korkuiseksi. Ihanteellisissa olosuhteissa kasvi voi kuitenkin kasvaa jopa kahden metrin korkuiseksi.

Silhrl’hlin ei tarvitse kasvaakseen paljoakaan auringonvaloa, vaan se ottaa kaiken tarvitsemansa juurilla maasta. Juuret ovat valkoiset, hyvin hennot ja muistuttavat sienirihmastoa. Joissakin tapauksissa Silhrl’hlin saattaa kasvaa myös puun oksalla tai puun kolosta, mutta tällöin puun täytyy olla laho tai koloon tai oksanhaaran on täytynyt kerääntyä maata, josta kasvi pystyy ottamaan ravintonsa.

Silhrl’hlin kukkii keskikesällä. Kukat ovat hyvin pieniä, vain noin 3mm halkaisijaltaan ja yleensä seitsemän terälehtisiä ja sijaitsevat pienenä ryppäänä aivan kasvin varren päässä. Väriltään kukat ovat hailakan vaaleansinisiä. Kukinta kestää noin viikon, jonka jälkeen kukat lakastuvat. Loppukesästä kukkien tilalle on kehittynyt pienet lähes pyöreät siemenkodat, joista hennoinkin tuuli nappaa pieniä mustia ja lähes pölyhiukkasta muistuttavia siemeniä mukaansa ja kuljettaa mukanaan uusille kasvupaikoille. Silhrl’hlin leviää myös juurien avulla.

Silhrl’hlin on monivuotinen kasvi, jonka kasvikausi ajoittuu kesään. Kesän jälkeen kun ilmat alkavat hieman viiletä sen varret lakastuvat ja juuret siirtyvät lepotilaan. Vaikkei Silhrl’hlinin kasvualueella varsinaista talvea olekaan, kasvi lepää ja kerää voimia uutta kasvukautta varten.

Ominaisuudet

Silhrl’hlinin varret ovat erittäin hauraita. Ne eivät kestä kovinkaan hyvin vesisadetta ja varsinkin rankkasade on varsien loppu, sillä suuret ja painavat vesipisarat katkaisevat hauraan varren siihen osuessaan. Kova tuuli on niin ikään tuhoisa Silhrl’hlinille, sillä se repii varret helposti irti toisistaan ja katkoo ne. Katkettuaan katkennut varsi kuihtuu muutamassa tunnissa.

Esiintymisalue

Silhrl’hliniä esiintyy pääasiassa lämpimällä ja subtrooppisella ilmastovyöhykkeellä ja se on hyvin vaativa kasvupaikkansa suhteen. Haurautensa vuoksi se vaatii kasvupaikakseen alueen, jolla vesisade tai kova tuuli eivät pääse hajottamaan sitä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi erittäin sankat lehtimetsät, joissa se kasvaa lähellä suurten puiden runkoja jykevien alaoksien alla, sekä suojaisat kallioseinämät, joissa seinämä suojaa sekä tuulelta että sateelta. Tuulen ja sateen lisäksi suora auringonvalo ei ole kasville hyväksi vaan polttaa hennot varret helposti. Tästä syystä tiheät ja hämyiset metsät ovat ihanteellisimpia kasvupaikkoja.

Käyttö

Silhrl’hlinillä on tiettävästi käyttöä vain voimakkaille velhoille, jotka tarvitsevat sitä voimakkaiden loitsujen ylöskirjoittamiseen ja säilömiseen tarvittavan paperin valmistuksessa. Paperi punotaan Silhrl’hlinin varsista, joten niitä tarvitaan paljon yhteen loitsuun tarvittavan paperimäärän valmistuksessa. Lisäksi valmistusprosessi on erittäin vaikea ja tarkkuutta vaativa, koska on oltava myös riittävän nopea, jotta varsi ehditään oikeanlaisesti punoa ennen sen lakastumista. Silhrl’hlinin varret ovat vain yksi osa loitsujen kirjoittamiseen tarvittavan paperin valmistuksessa ja vaikka varret ovat erittäin hentoja ja hauraita, valmis paperi on paljon tavallista kestävämpää.

Muuta

Nimi Silhrl’hlin tulee salohaltioiden kielestä ja tarkoittaa kuunsädettä tai harpunkieltä. Kasvia on kohtalaisen helppo kasvattaa sisätiloissa ruukussa tai laatikossa, jos sen juuria istuttaa astiaan heti alkuperäisellä kasvupaikallaan. Sitä tarvitsevat velhot kasvattavat tarvitsemansa kasvit lähes aina itse, koska kasvin osien kuljettaminen tuoreena pitkiä matkoja ei ole mahdollista.

Yleisesti uskotaan että keijut käyttäisivät Silhrl’hliniä juhlavaatteidensa valmistuksessa.


Tekstin kirjoittanut : MoR



Kommentoi tätä tekstiä tai Anna arvosana tälle tekstille:

Tulostettava versio tästä tekstistä




Join the ArcanaExchange
Arcana Exchange