Etusivu

Maantiede etusivu

Kalenteri
Valtiot
Kylät ja Kaupungit
Matkalaskuri
Tärkeitä paikkoja
Kasvit
Karttamerkit
Maisemakuvat
Encyclopedia

Maantiede

Salkarri

Kuvaus

Salkarri on paksulakkinen tattien sukuun kuuluva kohtalaisenkokoinen sieni. Keskimäärin salkarrit ovat noin 10-15cm korkuisia lakin halkaisijan ollessa myös noin 10-15cm. Lakki on päältä vaaleankellertävä nuorilla yksilöillä ja vaaleanruskea vanhemmilla. Lakin alla on pillistö, joka nuorilla yksilöillä on lähes valkoinen ja muuttuu vanhemmiten punertavanruskeaksi. Salkarri kasvaa suurina ryppäinä, joissa lähes samasta varresta saattaa kasvaa kymmenkuntakin sientä. Suuri osa sienestä sijaitsee rihmastona maan alla.

Ominaisuudet

Salkarri ei ole myrkyllinen, mutta se on erittäin epämiellyttävän ja karvaan makuinen. Toisin kuin monet uskomukset antavat ymmärtää, salkarrilla ei ole juurikaan mitään parantavia tai hyödyllisiä, joskaan ei myöskään haitallisia vaikutuksia. Tuore ja hyvä sieni on kimmoisa ja napakantuntuinen. Pilaantuessaan salkarri haisee voimakkaasti mädälle.

Esiintymisalue

Salkarria kasvaa suurina esiintyminä trooppisilla alueilla tekar-puiden juurilla. Sienet ovat hyvin yleisiä siellä missä tekar-puita vain kasvaa. Sienen kasvuaika on varsin lyhyt sienestysajan ollessa noin Laivan tähtivuoron puolestavälistä sen loppuun.

Käyttö

Monet viidakon ihmisasukkaat keräävät salkarria ja ripustavat sen naruihin puiden väliin kuivumaan. Kuivatuksen jälkeen sienet jauhetaan hienoksi jauhoksi. Jauhettuna salkarria käytetään potenssilääkkeenä ja sen uskotaan vaikuttavan myös moniin muihin sairauksiin ja vaivoihin, sekä pitävän pahoja henkiä loitolla.

Muuta

Monet etanat ja muut pieneliöt käyttävät salkarria ravintonaan.


Tekstin kirjoittanut : MoR



Kommentoi tätä tekstiä tai Anna arvosana tälle tekstille:

Tulostettava versio tästä tekstistä





FantasyBanners.com