|
|
Jatkotarina 2 |  |
Tervetuloa jatkotarinamme pariin. Tässä versiossa jatkettavan tarinan näkee ennen uutta lisäystä. Tarinan tulee olla fantasia-aiheinen ja sijoittua Melniin. Tarinan pituus on myös ennaltamäärätty ja tällä hetkellä se on 30 lisäystä.
Voit lukea aikaisempia tarinoita klikkaamalla numerolinkkiä
Ei vanhoja tarinoita, koska ensimmäinen on vasta valmistumassa.

Valmistumassa tarina: Muinaisille saarille
| Prologi | Pieni ja huonokuntoinen purjevene karahti Atakan saaren kivikkoiseen rantaan. Kolahdus havahdutti veneessä nukkuneet heikoissa voimissa olleet matkaajat. He olivat tuleet pitkän matkan Barondista, josta olivat onnistuneet pakenemaan mavalaisten sotajoukkoa. Ajelehdittuaan suurimmaksi osaksi tuulen armoilla tietämättä määränpäätään, he olivat jälleen päässeet maihin ja toivon mukaan turvaan. |
| Aldural | Viisi miestä resuisissa kangasvaatteissaan nousivat veneestä rantaan ja tähyilivät ympärilleen. Kuului vain aaltojen hiljainen liplatus rantakivikossa eikä pilvisen iltapäivän valossa näkynyt ketään tai mitään, joka saattaisi uhata heitä. He vetivät venettä hieman pidemmälle rantaan. Vesi oli loppunut jo muutama päivä sitten ja sitä tulisi löytää ensimmäisenä. Kiviseltä ja kallioiselta rannalta toivon mukaan löytyisi edes sadevesilätäköitä, joista saisi hieman makeaa vettä pahimpaan janoon. |
| Jatka tarinaa |
|
Tätä tarinaa voi jatkaa vielä 28 lisäyksen verran
|
| |  | |
|
|