yt pääsimmekin kiinnostavaan aiheeseen. Melnillä on totisesti pitkä ja värikäs historia, joten on parasta, että otat toisen kupin teetä, sekä mukavan asennon tuolissasi, sillä kerrottavaa riittäisi varmasti viikkokausiksi.

Yönsiniseen koristeelliseen kaapuun pukeutunut ja Riimujen herraksi itsensä esitellyt mies hieroo hetken leukaansa, miettien ilmeisesti mistä aloittaisi kertomisensa. "No, ehkäpä on parasta, että aloitamme aivan alusta. Melnin historia on jakautunut useisiin hyvinkin paljon toisistaan eroaviin aikakausiin, joilla jokaisella on omat suuret tapahtumansa ja mullistuksensa. Tässä aluksi hieman tietoa eri aikakausista sekä niiden tärkeimmistä tapahtumista...

Melnin aikakaudet

Titaanisen ajanlaskun mukaan.

------------------------------------------------ ------------

Ajattomuuden aika

Synnyn aika

Henkien aika Sitoutumisen aika

Lihan aika

Lihan sotien aika

Kaaoksen aika

Lain aika (Ajan laskun aloittaminen) 2012 vuotta

Vakauden aika 3201 vuotta

Lohikäärmeiden uusi aika 1349 vuotta

Ihmeiden aika (Jälkeen lohikäärmeiden - aika) 408 vuotta

Kolmen kuun aika 211 vuotta

Synnyn aika

Maailman luonti.

Henkien aika

Aika, jolloin kaikkeudella ei ollut lakeja. Suuren kehotuksesta jumalat alkoivat ajatella lisää elämää. Jumalten ajatuksista syntyi erilaisia olentoja. Jotkut niistä olivat vähäisempiä ja jotkut olivat mahtavampia. Olennot, jotka muodostuivat hengestä ja voimasta, elivät kohtalaisessa harmoniassa keskenään. Jokaisella oli paikkansa ja aikansa.

Silloin ei ollut kiinteitä rajoja eikä paikkoja. Henkien ajalla olennot elivät rauhassa ja saivat kaikki pelkästään haluamalla jotain. Noihin aikoihin henget alkoivat ryhmittyä eri jumaluuksien luokse kuuntelemaan ja oppimaan.

Sagoin oli unohtanut luomisen salaisuuden ja hän kadehti Garneirdia, joka oli rakkaudella vaalinut salaisuutta ja muisti sen. Silloin Sagoin yllytti omia oppilaitaan menemään Garneirdin kansan luokse ja varastamaan häneltä luomisen salaisuuden. Henget onnistuivatkin yrityksessään mutta jäivät välittömästi kiinni teostaan ja he saivat Garneirdin kansan vihat päällensä ja joutuivat pakenemaan tämän esikois-jumalan kansaa, maailman laidalle.

Sitoutumisen aika

Kateus, julmuus, piittaamattomuus ja ahneus olivat syntyneet. Koska nekin olivat luotuja, oli myös niillä paikkansa kaikkeudessa. Nämä voimat söivät vastavoimiaan, suopeutta, lempeyttä, hyväntahtoisuutta ja anteliaisuutta, ja voimistuivat entisestään. Se oli vaarallista sillä "valon voimat" eivät pystyneet kasvamaan samassa suhteessa kuin "pimeyden voimat".

Kukaan muu kuin Suuri ei nähnyt tätä vaaraa, sillä pimeyden voimien pelottavin ominaisuus oli sokaistuminen. Kansat sokaistuivat ja sitäkin enemmän syyttelivät toisiaan. Jumalat vastaavasti sokaistuivat sille tiedolle, että he olivat luoneet tämän kaiken ja olettivat näin ollen olevansa immuuneja maailmoinensa myös tämän kaltaisille vitsauksille. Suuri puhalsi ensimmäisenä Sagoinin silmät auki ja kehotti tätä herättämään muut jumalat "pimeydestä."

Sagoin avasi silmänsä ja lähti Achalin luokse. Kateudessaan ja ahneudessaan Achali oli linnoittautunut kansojensa kanssa Volariksen maailmaan ja oli juuri tuhoamassa tämän omaisuutta. Silloin Sagoin huomasi minkälainen suuri ase hänellä oli käsillään. Hän tajusi, ettei hänen tarvitse tehdä mitään tavoitteidensa eteen, koska hän voi laittaa muut tekemään työn itsensä puolesta. Sagoin kävi monen jumalan ja kansan luona. Vain muutamalla viattomalla vihjaisulla hän sai nujerrettua mahdolliset uhkansa ja pienellä maanittelulla hän sai sokean luottavaisia liittolaisia.

Suuren todellisuus oli olemattomuuden kourissa ja se söi kasvavalla ruokahalulla itseään. Tämä ensimmäinen riita oli jo niin iso, että se olisi nopeasti syönyt hänen kaikki todellisuutensa. Yksi ratkaisu olisi poistaa koko todellisuus olemattomaan mutta silloin olemattomuus olisi saanut taas yhden voiton. Sitä paitsi Suuri oli jo mieltynyt tähän ja halusi rajata pimeyden etenemisen. Suuri kirosi kaikelle lait ja säännöt ja sen jälkeen sitoi henget ja koko maailman materiaaliin.

Suurten kokous maailmanvuorella

Lihan aika

Tämä oli aika jolloin suuri pelko iski kaikkiin elollisiin. Jokainen yksilö joutui avaamaan silmänsä kivulle, koska materialisoituminen oli tuskallisinta, mitä heille oli siihen mennessä tapahtunut. Jokainen yksilö ryömi tuskaa ja pelkoa pakoon. Kansat kerääntyivät yhteen peloissaan ja häpeissään edes tietämättä mitä häpesivät tai pelkäsivät. Jumalat huomasivat vasta siinä vaiheessa virheensä. Moni jumalista oli unohtanut luomisen salaisuuden, koska se ei ollut pimeydessä tärkeää. Sagoin oli vastaavasti huiputtanut Volariksen tiedon itselleen mutta pimeys oli vääristänyt luomisen salaisuuden kaiken kauneuden vääristämisvoimaksi. Kaikkeen mihin Sagoin katsoi muuttui kieroutuneeksi.

Kaikki samassa paikassa olleet olennot muuttuivat toistensa kaltaisiksi. Samoin kuin muukin materiaali, jota esiintyi paljon yhdessä paikassa.

Tämä oli aika, jolloin ensimmäiset olennot kuolivat. Olennot tunsivat surun. Volaris, jolla ei ollut enää omaa kansaa, sääli kuolleita ja otti heidät omakseen. Theala niminen jumalatar, joka oli itse pyyhkinyt oman kansansa olemattomiin, asettui Volariksen kanssa vaalimaan kaikkia kuolleita.

Tänä aikakautena kansat joutuivat olemaan omillaan. Jumalat olivat itsekin syventyneet tutustumaan Suuren uusiin lakeihin. Silloin kansat ja kuolevat olennot oppivat mitä on nälkä ja saalistaminen ja pakeneminen. Voimakkaimmat hallitsivat heikoimpia. Koko uuden evoluution huippuna olivat lohikäärmeet, joilla ei ollut ketään muita vihollisia, kuin toisensa. Mutta se tarkoitti sitä, että heidän väliset taistelunsa olivat sitäkin kuolettavimpia ja verisempiä.

Lihan sotien aika

Lohikäärmeet eivät tyytyneet vain keskenään taistelemaan vaan ne keksivät käyttää ruokaa aseinaan. Ne kokosivat valtavia armeijoita orjaroduista eli kaikista muista paitsi titaaneista. Lohikäärmeillä oli jopa orjarotu-farmeja, joissa ne jalostivat orjia erilaisiin tehtäviin. Lohikäärmeet perustivat ensimmäiset kaupungit. (Ja myös tuhosivat ensimmäiset kaupungit.)

Titaanit olivat liian voimakkaita vastustajia ryhmissä lohikäärmettä vastaan ja koska lohikäärmeet olivat liian vainoharhaisia liittoutuakseen keskenään, titaanit saivat kehittyä kaikessa rauhassa. Toisaalta lohikäärmeiden kehitys oli paljon nopeampaa, koska heikot jäivät voimakkaiden alle.

Kaaoksen aika (Haltioiden aikakirjoissa: Pelon aika)

Sekasorto, pahuus ja tappaminen kasvoivat sietämättömiin mittasuhteisiin orjarotujen näkökulmasta, mutta lohikäärmeet, julmuuden ja magian ruumiillistumat, kukoistivat ja lohikäärmeiden suurkaupungit elivät loistonsa aikaa. Kaikki jumalat olivat vetäytyneet omiin oloihinsa, eivätkä kiinnittäneet mitään huomiota maailmoihinsa.

Tämä aika oli historiallisesti ainutlaatuinen mahtavuudessaan. Magia, kaaos ja pelko oli niin tiivistä, että jopa uusi jumaluus pystyi ruumiillistumaan maan päälle. Tästä kaaoksesta ja pahuudesta syntyi Gxotar, jota myöskin Mustan auringon herraksi kutsutaan. Ensimmäisinä Gxotarin puoleen kääntyivät heikot mustat rodut, kuten osa haltioista ja harpyijat. Myöhemmin örkit, peikot ja jätit sekä myös jotkut ihmis-kansat joutuivat turvautumaan Gxotarin pimeyteen. Suurin osa haltioista, kääpiöt, Paladrit ja osa ihmisistä pelkäsivät ja kammoksuivat tätä jumaluutta, joten he olivat vapaata riistaa lohikäärmeille ja Gxotarin kansoille. "Jumalattomat kansat", kuten heitä kutsuttiin, elivät orjuudessa ja uhraamisen pelossa vuosisatoja. Alkuaikoina he jaksoivat rukoilla jumaliaan mutta, koska heidän rukouksiinsa ei vastattu, "jumalattomat" menettivät elämänhalunsa ja vaipuivat eläimelliseen, vaistoihin ja raakuuteen perustuvaan olotilaan.

Lohikäärmeet jatkoivat kaaosmaista hallintaansa uskoen vain omaan kuolemattomuuteensa. He aliarvioivat Gxotarin mahdin, koska he kuvittelivat luoneensa hänet. Tosiasiassa Gxotar syntyi orjarotujen pelosta, joka kieltämättä oli lohikäärmeiden aiheuttamaa. Gxotar voimistui hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Sagoin sekä muut pahuuden, petoksen ja valheiden jumalat, heräsivät ajatuksistaan ja huomasivat kansojensa tilan. He huolestuivat maailman tilasta koska Gxotarin mahti kasvoi voimakkaammaksi ja uhkasi jopa heidän synkkää olemassaoloaan. He olivat pakotettuja tekemään olemassaolonsa vaikeimman päätöksen. He herättivät vanhojen Pantheoneiden jumalat ja järjestivät ensimmäisen Suurten kokoontumisen maailmanvuorelle sitten aikojen alun. Tässä tapaamisessa määrättiin maailmalle tarkemmat lait. Omat lakinsa kuolevaisille ja omat säännöt jumalille. Nämä säännöt joutui myös Gxotar, kaaoksen herra, hyväksymään. Yhdeksässäkymmenessäyhdeksässä päivässä vanhat määrittelivät kuolevaisten ja kuolemattomien uusien lakien rikkomukset ja niistä langetettavat rangaistukset.

Lain aika

Uudet lait astuivat voimaan ja niitä alettiin noudattaa kirjaimellisesti. Vähitellen rangaistukset muuttuivat ankarimmiksi ja lopulta lähes pienimmistäkin rikoksista rangaistuksena oli kuolema. Jumalat eivät olleet tarkoittaneet aivan tätä. Maailma oli edelleen yhtä kuolettava paikka kuin ennenkin. Lain aikana alettiin myöskin ensimmäisen kerran koko historian aikana laskea aikaa.

Lohikäärmeet eivät uskoneet jumalten paluuseen. Itse Loi'Iatha ilmoitti heille paluustaan mutta lohikäärmeet mahtinsa sokaisemina käänsivät selkänsä entiselle jumalattarelleen. Vanhin ja viisain kaikista, Draunthroan, niminen lohikäärme ymmärsi oman kuolevaisuutensa. Hän pyysi Loi'Iathalta kansansa puolesta anteeksi ja Loi'Iatha käski häntä keräämään uskolliset lohikäärmeet yhteen ja taistelemaan uskottomia vastaan. Hänen rinnalleen ei tullut ketään ja siitä suuttuneena Loi'Iatha käski Draunthroanin uhrata itsensä Sielujen alttarilla Loi'Iathan pyhimmässä temppelissä. Draunthroan meni uskossaan niin pitkälle, että uhrasi itsensä. Temppeli vajosi maan alle ja Loi'Iathan vihasta maan kuori tärisi kauttaaltaan kaikkialla Melnissä. Tästä uskottomat tiesivät Draunthroanin menehtyneen uskoonsa. Lohikäärmeillä valta lisääntyy syömällä toisen lohikäärmeen sydämen, joten monet lähtivät etsimään Draunthroanin ruumista valtavan mahdin toivossa. Yksikään ei palannut. Aika-ajoin mantereet vavahtelivat Loi'Iathan vihasta ja lohikäärmeiden lukumäärä hupeni hyvin pieneksi. Ne lohikäärmeet, jotka eivät lähteneet etsimään pyhättöä saivat surmansa, Rankaisijoilta.

Rankaisijat olivat vapaiden kansojen; haltioiden, kääpiöiden, ihmisten, paladrien, örkkien ja peikkojen yms., soturivelhoista ja soturipapeista muodostettu järjestö, jotka olivat kehittäneet taistelutekniikoita ja voimakkaita loitsuja lohikäärmeitä vastaan. He rankaisivat lakeja rikkovia lohikäärmeitä (eli kaikkia) rikoksistaan, jumalten nimissä. Vuonna 2008 Lain aikaa tapettiin viimeinen tunnettu lohikäärme. Kun lohikäärmeitä ei enää ollut, rankaisijat jatkoivat tehtäväänsä metsästäen muiden rotujen rikollisia. Vähitellen he alkoivat tuomita kuolemaan pienemmistä ja pienemmistä rikoksista kunnes heitä pelättiin jo yhtä paljon kuin lohikäärmeitä aikoinaan. Voimissaan he olivat voittamattomia.

Vähitellen rankaisijoiden järjestön jäsenet alkoivat unohtaa periaatteitaan ja järjestön vakaumusta, koska heille tarjottiin hyväpalkkaista työtä armeijoiden johtotehtävissä. Kokeneina organisoijina ja tehokkaina taistelijoina he olivat kuin luodut johtamaan joukko-osastoja. Jo tämä armeijoiden kokoaminen ja kansojen levoton liikehdintä enteilivät tulevaa sotaa. Myös iso tekijä aseelliseen sodankäyntiin oli magian hiipuminen Melnistä. Vielä lain ajan puolivälissä magian hallitseminen kuului, kaikkien intuaalien arkeen. Lohikäärmeiden hallintoajalla rodut olivat oppineet käyttämään magiaa aina tehokkaasta maanviljelystä kuolettaviin massatuholoitsuihin. Kun loitsut eivät toimineetkaan enää lohikäärmeiden hävittyä, alkoivat rodut syytellä toisiaan maaperän hedelmättömyydestä ja sadon niukkuudesta ja loitsujen toimimattomuudesta. Lain ajalla räjähdysmäisesti kasvanut väestö ei enää saanutkaan riittävästi ruokaa ja valtakunnille tuli riitaa maa-alueista.

Lain ajan katsotaan loppuneen siihen kun jostain syystä kääpiöiltä hävisi loitsimiskyky täydellisesti ja samaan aikaan ilmeni, että haltiat pystyivät käsittelemään magiaa paremmin kuin muut rodut. Kääpiö-klaanit liittyivät keskenään ja tekivät äkkihyökkäyksiä haltioiden kaupunkeihin aiheuttaen valtavaa tuhoa ja hävitystä. Edes suhteellisen voimakasta magiaa hallitsevat haltiat eivät heti pystyneet puolustautumaan raivokkaita kääpiöitä vastaan. He liittoutuivat muutaman ihmis-kansan kanssa kääpiöitä vastaan ja kääpiöt saivat toiset ihmiskansat puolelleen. Myöhemmin myös monet muut rodut liittyivät suureen satavuotiseen sotaan kunnes koko Meln oli suuren myllerryksen vallassa. Paladrit liittyivät kääpiöiden rintamaan mutta tuhotessaan haltioiden metsiä he joutuivat taistelemaan myös metsien kanta-asukkaita kuten puukansaa, keijuja ja kentaureja vastaan.

Titaanit, jotka halusivat pysyä erossa Melnin suursodasta, sulkivat kaupunkiensa portit ja keskittyivät omaan kehittymiseensä ja uusien, rauhallisimpien paikkojen etsimiseen. Silloin titaanit löysivät ennestään tuntemattoman mantereen lännestä. Siellä eleli lyhyitä pulleita ihmisiä, joita alettiin kutsua puolituisiksi.

Satavuotisen sodan aika

Satavuotinen sota kuuluu loppuosana lain aikaan ja se kesti noin sata vuotta. Se on syypää monien rotujen keskinäiseen kaunaan. Lähes kaikki rodut olivat osana sitä sotaa. Se oli hyvä syy valloittaa naapurikansojen maa-alueita. Tähän asti kansojen ja valtioiden rajoja ei oltu sovittu muuten kuin se, mitä lohikäärmeet olivat keskenään sopineet. Nämä viralliset rajat olivat painuneet unohduksiin lohikäärmeiden myötä.

Näinä satana vuotena käytiin suuria taisteluita ja kaiken aikaa jossain päin Melniä taisteltiin. Välirauhoja sovittiin ja niitä myöskin rikottiin. Satavuotisen sodan aikana maailman väkiluku laski puoleen. Kaikista roduista ainoastaan titaanit ja puolituiset olivat täysin osattomia siitä.

Sodan lopussa eräs magian suhteen pisimmälle kehittynyt haltia-klaani pakeni Gxotarin neuvosta, maan uumeniin ja huomasi olevansa lähempänä samaa magian tasoa kuin lohikäärmeiden aikana. He pettivät jopa oman rotunsa magian takia ja näin saivat aikaiseksi syvän katkeruuden kuilun maanpäälle jääneiden haltioiden ja itsensä välille. Haltiat antautuivat kääpiöille ja vierittivät sodan alkuperäisen syyn niiden haltioiden päälle, jotka valitsivat Gxotarin pimeyden ja asettuivat maan alle. Näitä luopioita alettiin kutsua pimeähaltioiksi.

Vakauden aika

Vakauden aika oli ehkä koko Melnin historian rauhallisinta aikaa. Koko Meln oli täydellisessä tasapainossa eikä sotia juurikaan käyty. Titaanit, jotka olivat eläneet kauan muista eristyksissä, pitivät tätä uutta vakaata ja rauhallista aikaa säilyttämisen arvoisena, joten he takoivat voimakkaan ja mahtavan tasapainon miekan. Miekan avulla piti olla mahdollista säilyttää maailma tasapainoisena ja rauhallisena paikkana elää.

Vakauden ajalla magian käyttö alkoi taas yleistyä ihmisten, sekä muiden "nuorten" rotujen keskuudessa. Silloin syntyi myöskin voimakas velhojen järjestö, joka tunnetaan kaikkialla nimellä viisi tähteä. Viiden tähden velhot olivat kunnioitettuja ja arvostettuja mestareita, jotka toimivat kaikkien intuaalien hyväksi.

Lohikäärmeiden uusi aika

Loi'Iatha, lohikäärmeiden valtiatar, ei ollut tyytyväinen asemaansa. Hän oli lohikäärmeiden valtiatar mutta hänellä ei ollut lohikäärmeitä. Niinpä Loi'Iatha otti kohtunsa ja asetti sinne feeniks-linnun munan. Linnun sikiö kuihtui ja Loi'Iatha synnytti Draunthroanin, Lohikäärmeiden kantaäidin sielun uuteen ja vahvempaan ruumiiseen. Loi'Iatha vahvisti suojattinsa obsidiaani-panssarilla ja silmikseen hän sai kauaskantoiset taivassafiirit.

Draunthoan auttoi Loi'Iathaa synnyttämään lohikäärmeiden rodun uuteen kukoistukseensa ja samalla hän kirjoitti ikuisen tietämyksensä ja filosofiset oletuksensa yhdeksi kirjaksi. Ihmiset kutsuvat sitä nidettä Lohikäärmeen kiroukseksi. Tähän teokseen on kirjoitettu kaikki mitä lohikäärmeet tietävät itsestään, arkana-magiasta ja Melnistä.

Lohikäärmeiden rotu elpyi nopeasti. Mutta koska muut rodut olivat huomattavasti kehittyneet siitä, kun lohikäärmeet viimeksi hallitsivat, niillä ei ollut enää mahdollisuutta täydelliseen muiden kansojen ja rotujen orjuutukseen. Lohikäärmeet yrittivät raivoisasti mutta tuloksetta yli 200 vuoden ajan saada maailmaa hallintaansa. Osa lohikäärmeistä ei enää halunnut hallita vaan elää rauhanomaisesti muiden kansojen kanssa. Vastaavasti konservatiivisimmat lohikäärmeet halusivat täydellistä kaaosta ja sen kautta hallita koko Melniä. Heidän suunnitelmissa oli jopa titaanien tuhoaminen tai ainakin alistaminen. Tämä uusi ajatusmalli alkoi näkyä lohikäärmeiden elintavoissa ja jopa ulkonäössä. Näin eriävät mielipide-erot ajoivat lohikäärmeet avoimeen sotaan toisiaan vastaan. Koska näin mahtava kansa soti, se ei voinut olla vaikuttamatta muiden rotujen elämään. Lohikäärmeet, joko palkkasivat tai pakottivat muiden rotujen edustajia armeijoihinsa. Tällä aikakaudella lohikäärmesotia oli useita ja ne olivat nopeita ja lyhyitä mutta laajamittaisia ja erittäin tuhoisia kaikkia osapuolia kohtaan.

Nuo lohikäärmeet, jotka vastustivat vanhoja tapoja ja maailman hallitsemista eivät kuitenkaan koskaan kääntyneet Loi'Iathaa vastaan. He huomasivat, että heidän jumalattarensa päämääriin päästäkseen oli muitakin teitä kuin vähäisten kansojen sortaminen ja vallan alle alistaminen. Näiden kapinallisten eli "hyvien" lohikäärmeiden näkyvin muutos oli se, että heidän suomunsa saivat metallinhohtoisen sävyn.

Lohikäärmeet olivat taas kuolemassa sukupuuttoon. Kirjallisten tietojen mukaan lohikäärmeet surmasivatkin toisensa mutta huhut ja tarinat kertovat, että lohikäärmeet vain siirrettiin jumalten olemassaolon tasolle, koska Loi'Iatha ei enää halunnut menettää kansaansa uudestaan. Ei ole varmaa tietoa siitä katosivatko lohikäärmeet lopullisesti Melnin maaperältä ja katosiko myöskin Loi'Iatha niiden kanssa. Draelonit (Loi'Iathan noidat) kylläkin väittävät, että lohikäärmeet elävät ihmisten keskuudessa kerjäläisinä ja kuninkaina tarkkailemassa intuaaleja ja odottamassa merkkiä jumalattareltaan. Draelonit myös uskovat olevansa lohikäärmeiden jälkeläisiä.

Lohikäärmeiden uudella ajalla myös Titaanit poistuivat. Puolituiset osasivat kertoa vain, että muutama titaani oli unessa nähnyt luvatun maan. Seuraavien viikkojen ajan he valmistelivat matkaa itään ja kun kolme tähtivuoroa oli kulunut olivat titaanit ja heidän laivansa kadonneet Antcashista ja Läntiseltä puolituisten mantereelta. Mitään viestiä he eivät jättäneet jälkeensä kenellekään.

Ihmeiden aika

Ihmeiden ajalla koko Melnissä levottomuus alkoi lisääntyä ja jopa jumalat pelkäsivät suurta sotaa, joka saattaisi muuttaa koko maailman toisenlaiseksi. Mustan auringon jumalana tunnetun Gxotarin kannatus lisääntyi ja pahan voimat voimistuivat. Gxotarin joukot koostuivat pääasiassa jäteistä sekä vähäisemmistä pahoista roduista, kuten örkeistä ja peikoista. Pieniä kahakoita oli pitkin Antcashin mannerta,

Vuonna 404 Ihmeiden aikaa sadat jätit ja tuhannet örkit hyökkäsivät pahaa aavistamattomaan Kunamin kaupunkiin. Taistelu oli ohi hetkessä. Kunam hävitettiin lähes maan tasalle. Tuo verinen taistelu oli synkkä ennuste tulevaisuudesta. Mustien rotujen voimakkaan hyökkäyksen pelossa ihmiskansat liittoutuivat keskenään ja pian myös haltioiden ja jääräpäisten kääpiöiden oli allekirjoitettava Zaargin rauhansopimus. (Zaarg kaupunkina tuli tunnetuksi juuri painostavasta ilmapiiristä, joka siellä vallitsi sopimusta kirjoitettaessa.)

Seuraavan vuoden aikana taistelut levisivät koko mantereen laajuudelle. Ihmisten ja heidän puolellaan taistelevien haltioiden sekä kääpiöiden armeijat taistelivat sitkeästi ja välillä tuloksekkaastikin Gxotarin joukkoja vastaan. Mutta vääjäämättömästi Gxotarin joukot etenivät ja tuhosivat suuriakin kaupunkeja tieltään. Tilanne vaikutti lähes toivottomalta.

Vuonna 405 Gxotarin joukot olivat valloittaneet jo lähes koko Antcashin ja lopullinen voitto ja koko ihmiskunnan orjuutus tai tuho oli enää hetkistä kiinni. Ainostaan Kehämeressä sijaitsevaa Kuusaarta ei valloitettu. Kuusaaren kaksi mahtavaa velhovaltiota Meneria ja Teseria, pystyivät lyömään kaikki hyökkäykset takaisin ja vielä vähäisin menetyksin.

Vuonna 406 Ihmeiden aikaa nousi liittoutuneiden johtoon tuntematon mutta voimakas soturi nimeltään Hawk. Hän johti monituhatpäisen, ihmisistä, haltioista ja kääpiöistä koostuvan, armeijansa kohti Muinaisten jumalien suurta aavikkoa. Tavoitteenaan hänellä oli löytää tarumainen Tasapainon miekka. Liittoutuneiden armeija murskasi kaiken vastarinnan, mutta kärsi myös suurta mieshukkaa. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Hawk ja hänen joukkonsa saavutti tavoitteensa ja löysi Tasapainon miekan. Miekan avulla piti olla mahdollista palauttaa tasapaino maailmaan.

Kaksi vuotta Hawkin kasvava ja voimistuva joukko jatkoi taisteluaan pahuutta vastaan ja lopulta he löysivät Gxotarin linnoituksen. Hyökkäys tätä Mor'Ghraksi kutsuttua valtavaa linnoitusta vastaan kesti viikkoja ja vaati tuhansia ja taas tuhansia uhreja sekä Gxotarin, että Hawkin joukoista. Lopulta puolustus murtui ja taistelu kääntyi enemmän ja enemmän Hawkin ja hänen joukkonsa voitoksi. Hawk kohtasi itsensä Gxotarin maanpäällisen ruumiillistuman ja voitti hänet taistelussa Tasapainon-miekan avulla. Kun Gxotar oli lyöty, pahuuden joukot menettivät taistelutahtonsa ja yhtenäisen rintamansa ja alkoivat yhtä kiivaasti taistella myös keskenään kuin vihollistensakin kanssa. Mustan auringon sotana tunnettu, viimeisin maailmanlaajuinen, sota oli käytännössä ohi. Ihme oli tapahtunut. Mor'Ghran raunioilla ei vielä tänäkään päivänä viihdy mikään elävä.

Kolmen kuun aika

Kolmen kuun aika alkoi Gxotarin lyömisestä ja sodan päättymisestä. Suuret mullistukset ravistelivat koko maailmaa. Melnin taivaalla kuut vaihtuivat ja Caionin manner siirtyi lähemmäksi Antcashia. Kaikkialla vallitsi sekasorto ja kaaos. Sodan päätyttyä ihmisten, haltioiden ja kääpiöiden liitto hajosi ja kukin rotu siirtyi omiin oloihinsa toipumaan sodan kauhuista ja elämään omaa muista eristäytynyttä elämäänsä, aivan kuten ennen sotaakin. Myös ihmisten väliset liitot purkautuivat. Ennen kuin yhtenä kansana rinta rinnan taistelleet ihmiset alkoivat nyt kukin käyttää sekasortoa ja muiden heikentynyttä asemaa hyväkseen ja haalivat rikkauksia ja maa-alueita. Lähes kaikki pyrkivät pääsemään mahdollisimman hyvään asemaan ennen muiden pääsemistä takaisin jaloilleen.

Suurin osa valtioista on kehittynyt nykyiseen muotoonsa vasta kolmen kuun aikana. Ainoastaan muutamat ikivanhat valtakunnat säilyttivät entisen asemansa sodan jälkeen. Sodan jälkeen noin sadan vuoden ajan ihmisten keskinäiset sodat ja kahakat riehuivat ympäri mannerta ja uusia valtioita syntyi ja vasta perustettuja kaatui. Vasta noin 150 vuotta Mustan auringon sodan jälkeen tilanne alkoi rauhoittua ja ihmiset tulivat järkiinsä. Myös kääpiöillä ja haltioilla oli omat erimielisyytensä, mutta ei yhtä suuressa mittakaavassa kuin ihmisillä.

Kolmen kuun aika sai nimensä siitä että nykyään Melniä kiertää kolme kiertolaista. Omituisinta tässä on se, että jotkut vannovat yhden kuun tulleen lisää. Asia on jopa tarkistettu haltioiden tarkimmista kirjastoista ja niissäkin on ristiriitaisia merkintöjä kuiden lukumäärästä. Osa kansoista väittää yhden kuun pirstoutuneen yötaivaalta ja toisen kuun pudonneen läntiseen mereen, joka virallisesti nimettiinkin tapauksen mukaan Pudonneen kuun mereksi. Eli totuutta on vaikea mennä sanomaan kuiden lukumäärästä Ihmeiden ajalla. Osa kansoista väittää kuita olleen vain kaksi ja osa väittää niitä olleen alunperin viisi.

Nykyhetki on vuosi 211 Kolmen kuun aikaa. Lähes kaikki Mustan auringon sodan tuhot on korjattu ja ihmiskunta on jälleen kerran toipunut. Sodan syvät arvet eivät kuitenkaan ole parantuneet ja kaikkialla muistetaan yhä sodan kauhut. Niin ihmisten, haltioiden, kääpiöiden, kuin monien muiden sodan osapuolten keskuudessa kerrotaan lukuisia tarinoita tästä koko maailmaa ravistelleesta suuresta sodasta. Jättiläiset, örkit ja peikot, sekä muut Gxotarin puolella taistelleet rodut ovat vihattuja ja halveksittuja kaikkialla.

Tekstin kirjoittanut : NorAdron, MoR

Tulostettava versio tästä tekstistä